lauantai 21. heinäkuuta 2007

Käsityöpäivät Seurasaaressa

Olin tänään käsityöpäivillä Seurasaaressa. Vaikka olen vieraillut saarella lukemattomia kertoja, en koskaan aikaisemmin ole itse asiassa käynyt taloissa. Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää, ja uusia virikkeitä käsitöihin.

Aikaisemmin en ole koskaan nähnyt tällaisia mustalle villalle kirjottuja kuviota, vaikka tämä tekniikka on Länsi-Suomalainen ja Pohjanmaalainen. Tällaisista kirjotuista kuvioista on tehty kokonaisia peittoja.

Tässä toinen kuva ko. kirjonnasta. Naishahmot ja kukkahahmot olivat yleisiä, eläimiä ei kirjottu. Syytä tähän ei tiedetty. Kauniin värikkäitä, ja monipuolisia pistoja oli noissa töissä.









Tässä kuvassa näkyy, kuinka kauniita kuviota ja värejä oli sänkyjen peitoissa ja suojissa.











Yhdessä talossa esiteltiin fransujen solmintaa. Sekin näytti hyvin mielenkiintoiselta tekniikalta. Koska en muistanut kysyä yhdeltäkään käsitöiden esittelijältä, saisinko laittaa henkilöistä ottamani kuvat internettiin, niin en niitä siis laita, vaan pelkkiä kuvia käsitöistä.




Tässä kuvassa huomaa, kuinka sukkien varret on ehkä alkuperäiset, mutta pohjat on paikattu, ja terät on useaan otteeseen kudottu uudelleen. Kenkään sisälle jäävälle osalle ei ollut niin väliä, onko se paikattu samanvärisellä langalla kuin alkuperäinen.




Padassa on raparperinlehtiä. Koska kyseessä on rautapata, niin väri oli kauniin vihreä. Ja raparperinlehden kanssahan ei tarvitse käyttää edes puretusta. Esillä olleista värjätyistä langoista huomasi, kuinka eriväristä tulee esim. sipulinkuorista rautapadassa, teräskattilaan verrattuna.


Ja sokerina pohjalla, kehräystä värttinällä ja rukilla. Ohessa olevassa kuvassa on Reetan värttinällä kehräämät villa- ja pellavavyyhdet. Hän esitteli kumpaakin kehruuta. Minulla oli myös oma värttinä mukana, ja sain henkilökohtaista opetusta, ja muutaman hyvän vinkin, joiden avulla ymmärsin vähän paremmin, että miten se kehräys oikein tapahtuu. Olin ilmeisesti niin vakuuttavannäköinen muutaman kokeilun jälkeen, että eräs turisti tuli kysymään, että miten se tapahtuu. Sanoin, että itse en tästä vielä mitään oikein ymmärrä, mutta loistava opettajani Reetta V onnistui sen verran minulle opettamaan.


Kotona minun piti heti esittää taitojani, ja tämänverran kehräsin heti Seurasaaresta tultuani.

Kiitos Reetta, opetus oli hyvää, ja nyt olen entistä innostuneempi kehräyksestä.

Lisäksi esillä oli verkon kudontaa, kinnasneulatekniikkaa, pirtanauhankudontaa ja rukilla kehräystä. Niistä minulla ei ole julkaistavia kuvia, mutta täytyy sanoa, että oli mukava käydä katsomassa näitä perinteisiä käsityötekniikoita, ja saada uusia ideoita. Päivät ovat vielä huomenna sunnuntaina kello 11-17, mikäli joku on kiinnostunut käymään.

1 kommentti:

Kaisa kirjoitti...

Tuolla kirjontatekniikalla on tehty esim. Lapuan kansallispukuni tasku. Oli mielenkiintoista lukea siitä lisää! Fransujen solminta olisi hauska oppia, meilläkin on museolla noita fransuliinoja ym.

On upeaa, että löytyy vielä vanhojen käsitöiden taitajia! Kun vaan taidot siirtyisivät seuraavalle polvelle.