Välillä vähän askartelua

Villapata kiehuu -blogissa oli kesällä kivoja päällystettyjä tarjottimia. Kirpputorilta löysin valkoisen tarjottimen sekä kangasta, joista ajattelin yrittää tehdä samalla tekniikalla iloisen tulppaanitarjottimen.

Leikkasin kankaasta vähän tarjotinta suuremman palan. Sivelin tarjottimen liiman ja veden seoksella, ja laitoin kankaan kiinni ja reunat käänsin tarjottimen alapuolelle. Yritin saada kaikki ilmakuplat kankaasta pois, mutta ilmeisesti kun sivelin kankaan samaisella liima-vesiseoksella, osa kankaasta irtosi, ja sain aikaan pieniä kuplia siihen kohtaan, missä tarjotin lähtee nousemaan ylös.

Kun liima-vesiseos oli kuiva lakkasin tarjottimen kolme kertaa vesiohenteisella kalustelakalla.


Lopputulos oli ihan hauska tarjotin, vaikka reunoissa pieniä ilmakuplia onkin. Tässäkin lajissa pätee se, että ensimmäinen kappale menee harjoitellessa, ja seuraavat onnistunevat sitten paremmin. Tarjotin maksoi 50 senttiä ja vanhat verhot 2 €, joten kalleinta lystiä taitaa olla tuo lakkaaminen.

Vauvan peitto

Yritin tyhjentää kangasvarastoani ompelemalla ystäväni vauvalle peiton, jonka päällä hän voi lattialla oleskella. Toisella puolella käytin vanhaa Marimekon Karhunsammal kangasta, ja toisella puolella persikan väristä puuvillaa. Välissä on vanua.

Marimekon kangas on vanha pöytäliina opiskeluajoiltani. Nykyisin se on aivan liian lyhyt. Puuvillakangas on puolestaan verho 80-90 luvun taitteesta, jolloin tuo persikan sävy oli muistaakseni muodissa. Tuokin kangas on saanut olla vuosikausia kaapissa ilman tarkoitusta. Vanukin löytyi varastosta. En muista mitä varten aikanaan (ainakin 14 vuotta sitten) olen ostanut valtavan määrän vanua, mutta nyt sillekin löytyi käyttöä.

Hämmästyttävän huonosti tuo persikanvärinen kangas siliää, vaikka peitto on juuri silityksestä tullut. Liekö vika silittäjässä vai silitysraudassa?

I have sewn a cover for my friends little baby. Both fabricks are re-cycled from the time I used to be a student.

Kierrätystä

Kuvassa on juustohöylä, jonka sain opiskelemään lähtiessäni. Se on aluperin kuulunut mummolleni. En tiedä kuinka vanha juustohöylä on, mutta epäilen, että se on ehkä 60-luvulta. Siinä oli bakeliittityyppinen kahva, joka lopulta ei kestänyt tiskikonetta, vaan hajosi pari viikkoa sitten.

Koska teräosa oli ihan hyvä, ja siinä oli vielä hyvät kierteet, mieheni teki siihen uuden varren. Varsi on tehty katkenneesta harjanvarresta, ja öljytty kauniin ruskeaksi. Täytynee ryhtyä pesemään höylää käsin tiskikoneen sijaan, niin hyvän näköinen kädensijasta tuli.