torstai 17. toukokuuta 2007

Värinvalinnan vaikeus


Fyysisesti raskaan, mutta henkisesti antoisan puutarhapäivän jälkeen on mukava hetkeksi istahtaa tietokoneen ääreen. Nurmikon pohja on jyrsitty, lannoitettu ja harattu. Nurmikko on rajattu istutuspenkeistä kivillä. Selkä on jäykkä, ja ranne on kipeä, mutta muuten on tyytyväinen olo.

Kaiken puutarhatouhun rinnalla jotain pientä myös käsityön saralla. Tarkoituksenani on siirtyä pesukonehuovutuksessa seuraavaan vaiheeseen. Kännykkäpussin jälkeen on vuorossa laukku. Laitoin kaikki kokenillilla värjäämäni vyyhdet vierekkäin, maustettuna vaahterankuoresta rautavihrillillä aikaansaadulla harmaalla vyyhdellä.

Tarkoitus on valita kolme väriä, joista kutoisin kassin. Yllättävän vaikea valinta. Kesäksi voisi tehdä vaaleamman ja pirteämmän. Toisaalta, tuleeko huovutettua kassia käytettyä kesällä? Syksyä varten voisi valita tummat sävyt, vai tekisikö enemmän harmaan- vai punaisensävyisen.
Jokatapauksessa lankoja on kertynyt, joten jotain niistä olisi hyvä saada aikaan. Erityisesti, kun uusia värjäyseriä tulee koko ajan.

Ei kommentteja: