tiistai 26. lokakuuta 2010

Neuleretriitti

Osallistuin runsas viikko sitten Ravelryn kautta kolmanteen neuleretriittiin, joka pidettiin Valkeakosken Päivölässä. Meitä kokoontui yhteensä 50 naista neulomaan ja kehräämään.

Mukana oli perinteisiä rukkeja

ja moderneja rukkeja. Rukkeja oli yhteensä huikeat 27 kappaletta.

Siellä neulottiin, kehrättiin,
ihasteltiin Tuulian värjäämiä ihania kuituja,

pidettiin kehruupajoja, massakurssi, sekä silmukkamerkkipaja, johon itse osallistuin,


järjestettiin lankalotto, josta onnistuin saamaan ihanan väriset Lai-la-lai Yarnz:in langat

siellä myytiin värjättyjä ja värjäämättömiä kuituja,

lankaa,

enemmän lankaa.
Ahkeran lauantain jälkeen koitti rauhallinen sunnuntai-aamu! Ja vain hetken kuluttua iloinen puheensorina ja rukkien hurina täytti salin.


Myyntipöydistä tarttui mukaan vähän lankaa
kehruukuitua

ja vielä enemmän kehruukuitua.


Eli kuten kuvista voi päätellä, viikonloppu oli äärimmäisen mukava ja antoisia. Kiitos mukana olleille seurasta.

Ja jos joku ihmettelee, että eikös retriitin pitäisi olla hiljaisuuden tyyssija, niin asian voi helposti tarkistaa Wikipediasta: "on olemassa sellaisiakin retriittejä, joiden ajatus perustuu runsaalle keskustelulle "

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Hiitola-sukat

Hiitola-sukat ovat olleet valmiit jo pari viikkoa, mutta en ole ehtinyt niitä kuvata aikaisemmin. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen, kun alkuhankaluuksien jälkeen pääsin vauhtiin.

Ohjeessa kerrottiin kuinka joustinneule kavennetaan kärkeä kohti ja malli pysyy kauniina ihan kärkeen asti.

Sukkien kuvaaminen itse omassa jalassa on vaikeaa, kuten esim. tämä kuva osoittaa. Ja se paljastaa myös, että sukka on aavistuksen iso kantapäästä pieneen jalkaani. Olihan kudottavassa sukassa huikeat 96 silmukkaa, joista osa kavennettiin ennen kantapäätä.


Vaikka vähän lyhensin noita varsien valkoisia kerroksia, sukat ulottuvat minulla lähes polviin saakka.
Nämä sukat ovat tuon joustinkuvion vuoksi erittäin joustavat, ja siten istuvat aika hyvin jalkaan myös pohkeesta. Serkullani on vähän eri mallin mukaan tehdyt Hiitola-sukat, joista ei ole kuvaa. Ne on lyhytvartiset ja niissä on tuon joustimen sijaan pelkkää oikeata neulosta. Siinä sukan kuvio muodostuu kahden rivin mallilla, kun tässä joustinmallissa rivejä on 14.

En ole koskaan kutonut sukkia 2mm puikoilla, mutta hyvinhän siitä selvittiin, kun malli oli mukava. Joskus myöhemmin saatan kutoa ne lyhytvartiset sukat. Ja vähän isommilla puikoilla.

Yksi tädeistäni on innostunut kutomaan niitä lyhytvartisia Hiitola-sukkia, jo useita pareja on tänä syksynä ehtinyt valmistua. Toinenkin tätini ja äitini aikovat kutoa myös Hiitola-sukat. Eli koko suku kutoo tänä syksynä näitä heidän lapsuuspaikkakuntansa nimikkosukkia.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Raitoja eskarilaiselle

Askartelutouhujen rinnalla olen tehnyt jotain neuleitakin. Ensimmäisenä esittelyssä on veljentytön 6-vuotislahjaksi tekemäni tunika. Siinä alaosa on virkkausta, ja totesin, että virkkaus onkin yllättävän raskasta, eikä lainkaan yhtä mukavaa kuine neulominen. Sinänsä syntynyt raitarivistö on ihan hauskan näköinen.

Tunikan ohje löytyy Moda 4/2010 numerosta. Tunikaan kuuluu myös hiuspanta, jossa oli koristeena muutama virkattu kukkanen. Lankana on Sandnes Mini Duett, joka on villan ja puuvillan sekoitetta. Lanka on ihanan pehmeän tuntuista, mutta neulottuna vähän lörtsöä. Olisi varmaan pitänyt käyttää vähän pienempiä puikkoja.

Tunikan alaosa oli virkattu ja yläosa neulottu, neuleosuus sujui hitaan virkkausosan jälkeen varsin joutuisasti. Tunikan koristeeksi lisättiin myös virkattuja kukkasia sekä reikäriviin pujotettiin silkkinauhat.

Tässä vielä kuva kokonaisesta tunikasta. Kaula-aukkoa lukuunottamatta se onnistui ihan hyvin. Jonain päivänä täytyy vierailla lankojen ja virkkuukoukun kanssa veljeni luona ja kunnostaa kaula-aukko. Se oli hoikalle saajalleen vähän liian iso, joten täytyy virkata muutama rivi lisää kaula-aukkoon.

Pikkuhiljaa alkavat pehmeät paketit kelvata lahjaksi saajalleenkin :-) Siitä merkkinä oli se, että tällä kertaa tunika pääsi heti sovitukseen.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Lisää tarjotinharjoittelua

Leenan blogissa keväällä olleen koristellun tarjoittimen innoittamana ostin kirppikseltä kasan metallisia tarjoittimia.

Käänsin vanhan valokuvan kuvankäsittelyohjelmalla peilikuvaksi, tulostin sen laserilla ja leikkasin tarjoittimen kokoiseksi. Sitten käsittelin tarjottimen ArtMedium aineella, ja yritin kiinnittää kuvan siihen kuva tarjottimeen päin niin, että yhtään ilmakuplia ei jäisi, ja mahdollisimman tiiviisti, jotta koko kuva siirtyisi tarjoittimeen.


Tarjoittimen annettiin kuivua muistaakseni 4 tuntia, jonka jälkeen alkoikin se ajallisesti työläin osuus, paperin raaputtaminen pois tarjottimesta. Kastelin tarjoittimen ja hieroin paperia pois sormenpäillä yhä uudelleen ja uudelleen. Välillä annoin taas kuivua ja huomasin, että yhä vaan paperia oli jäljellä. Harmikseni huomasin, että osia kuvasta alkoi myös hinkatessa lähteä pois tarjottimesta. Muutaman päivän paperin irroituksen ja kuivumisen jälkeen lakkasin tarjoittimen, jonka avulla loppu paperin aiheuttamasta sameudesta hävisi.

Tässä on lopputulos, vanha tarjotin, jossa on valokuva n. 1910-luvulta kartanosta, jossa mummoni oli aikanaan sisäkkönä. Tämäkin tekniikka vaatii vielä harjoittelua. Jos saisi tulostettua kuvan kalvolle, tuo paperin putsaus helpottuisi ja kuva todennäköisesti siirtyisi paremmin. Sitä täytynee kokeilla seuraavaksi.

Edellisen tarjottimen kuva on siis Hiitolasta, ja tässä Sukkasadon tavoitteeni hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen Hiitola-sukka on valmis ja toisestakin varsi hyvällä alulla.

maanantai 30. elokuuta 2010

Välillä vähän askartelua

Villapata kiehuu -blogissa oli kesällä kivoja päällystettyjä tarjottimia. Kirpputorilta löysin valkoisen tarjottimen sekä kangasta, joista ajattelin yrittää tehdä samalla tekniikalla iloisen tulppaanitarjottimen.

Leikkasin kankaasta vähän tarjotinta suuremman palan. Sivelin tarjottimen liiman ja veden seoksella, ja laitoin kankaan kiinni ja reunat käänsin tarjottimen alapuolelle. Yritin saada kaikki ilmakuplat kankaasta pois, mutta ilmeisesti kun sivelin kankaan samaisella liima-vesiseoksella, osa kankaasta irtosi, ja sain aikaan pieniä kuplia siihen kohtaan, missä tarjotin lähtee nousemaan ylös.

Kun liima-vesiseos oli kuiva lakkasin tarjottimen kolme kertaa vesiohenteisella kalustelakalla.


Lopputulos oli ihan hauska tarjotin, vaikka reunoissa pieniä ilmakuplia onkin. Tässäkin lajissa pätee se, että ensimmäinen kappale menee harjoitellessa, ja seuraavat onnistunevat sitten paremmin. Tarjotin maksoi 50 senttiä ja vanhat verhot 2 €, joten kalleinta lystiä taitaa olla tuo lakkaaminen.

maanantai 23. elokuuta 2010

Sukkasato alkaa

Osallistun tänäkin vuonna Sukkasatoon, jonne ilmoittautumisaikaa on vielä jäljellä tämän viikon perjantaihin.
Tavoitteeni on maltillinen, yritän saada kudottua Hiitola-sukat tempauksen aikana. Lainasin kirjastosta suomalaisen sukkakirjan, jossa on ko. sukan malli. Harmillisesti kirjassa oleva ruutukaavio on kovin monimutkainen, eikä siitä oikein meinannut saada tolkkua. Onneksi löysin kaavion helpommaksi tasomalliksi piirrettynä täältä.

Tänään kävin ostamassa sukkalankaa, ja kokeilin tehdä mallitilkkua kaaviopiirroksen mukaan. Kudoin ensimmäisen mallikerran, joten eiköhän tuo malli tuosta synny. Lopullisessa sukassa silmukoita on 96, ja ne nitkutellaan 2mm puikoilla. Tämän vuoksi maltillinen tavoite. Saa nähdä missä vaiheessa näin ohuilla puikoilla kutominen rupeaa lannistamaan.

Viime viikolla ilmestui suomalainen lautanauhakirja, joka saapui loppuviikolla postista. Kirjan on kirjoittanut Maikki Karisto, joka on minullekin opettanut lautanauhatekniikan alkeita. Oikein selkeä ja mukavantuntuinen kirja. Kuvituksena on uskomaton määrä erilaisia nauhoja. Kuvista käy myös ilmi miten pienet asiat muuttavat nauhan ulkonäön toisenlaiseksi, vaikka se olisi kudottu "samalla kuviolla" ja samoista väreitä. Suosittelen.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Tämän kesän värjäyksiä

Tänä kesänä on tullut värjäiltyä paljon vähemmän kuin muutamana viime kesänä. Tuntuu, että aika on mennyt kaikkeen muuhun. Joitain värjäilyjä on kesän mittaan kuitenkin tullut tehtyä.

Seuraavassa kuvassa on Janne langalle tehtyjä värjäilyjä.

Vasemmanpuoleinen on värjätty tiikerinkaunosilmän varsilla, jotka muhivat talven yli kattilassa. Eli syksyllä en ehtinyt/muistanut värjätä, ja kattilakin jäi tyhjentämättä. Ihan mukavaa vaaleanruskeaa, tosin alussa haju oli aika kaamea.

Lupiininvarsista tuli tänä kesänä keltaista, joinakin vuosina olen saanut vaaleanvihreää.

Lisäsin lupiiniliemeen kokenellia, ja ajattelin saavani oranssia. Taisin laittaa liikaa, ja tuloksena oli aika voimakas aniliini. Ihan hyvä väri sinänsä.

Ja viimeisenä on sitten edellisen liemen jälkivärinä saatu vaaleanpunainen.

Kokeilin tänä vuonna ekaa kertaa punapuuta, ja siitä tulee nimensä mukaisesti ihan kaunis punainen. Jälkiväristä en muistanut ottaa kuvaa.


Kasvivärjäyksen lisäksi olen kokeillut myös villan värjäystä villaväreillä. Tässä kuvassa on suomenlampaan villaa värjätty emo-tuotteen punaisella. Karstasin villan värjäyksen jälkeen uudelleen, ja vähäinen huopuneisuus hävisi.

Tässä blue-face-lacester villaa värjättynä Ashfordin villaväreillä. Eli sekottelin punaista ja sinistä keskenään. Tuloksena on violettiin vivahtavia värejä. Muokkasin kuvan sävyjä, mutta ihan samanlaisia en onnistunut saamaan miltä villat näyttävät luonnossa. Täytyy jatkaa näitä kokeiluja, ainakin villoista tulee houkuttelevan värisiä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Vokilla keträämistä ja muita käsitöitä

Osallistuin viikonloppuna Hiitolan Pitäjäseuran kesäjuhlan yhteydessä olleeseen kädentaitojen näyttelyyn Porissa. Näytteilleasettajia oli yhteensä 9 henkilöä, ja mukana oli monenlaisia käsitöitä.

Oli tilkkutöitä

Posliinimaalausta

Kudonnaisia

Hopeakoruja ja nyplättyä pitsiä


Taidoikkaita ristipistoja ja pitsejä

Lasitöitä

Lasityöt oli tuonut näyttelyn nuorin osallistuja, 11 vuotias Oskari.


Minä olin tuonut näytille kasvivärjättyjä lankoja, niistä tehtyjä neuleita sekä kehrättyä lankaa ja värjättyä villaa. Mukana oli myös muutama värttinä ja rukki, joilla kehräsin näyttelyssä.


Serkkuni oli tuonut runsaasti kirjottuja pöytäliinoja sekä kansanomaisia nauhoja. Tässä hän esittelee neulakinnastekniikkaa. Hän esitteli myös pirtanauhan kutomista.

Seuraavassa kuvassa keträän vokilla, kuten Karjalassa sanotaan. Monta muutakin hauskaa asiaa kehruuseen liittyen kuulin kahden päivän aikana. Siikaisista on kotoisin sanonta: "Kyllä luikku klontin kohtaa", eli toisessa säikeessä oleva ohut kohta kohdatkoon toisessa säikeessä olevan paksumman kohdan, jotta tulisi tasavahvuista lankaa.

Lisäksi kuulin pari arvoitusta:

"Jalkain alt se ralli lähtee, pienest reiäst sissää mennee, hienon kohdan paksuntaa, mikä se on?”
“Isä lynkkä, äiti länkkä, tyttäret litulatuset, pojat hyöryn pyöryläiset, mikä se on?”

Kumpaankin oikea vastaus on tietysti rukki.

Miehet erityisesti olivat kiinnostuneita rukista ja värttinästä. Johtuisikohan siitä, että muut käsityöt eivät heitä niin kiinnostaneet, mutta laitteet olivat kiinnostavia. Pystyrukkia ei kukaan olllut aikaisemmin nähnyt, ja rukkiani pidettiin kovin modernina. Yllättävän monet vanhat miehet kertoivat, että olivat lapsena kehränneet pellavaa. Äitini kertoi, että hän muistaa, että Karjalassa monet miehet kehräsivät tappura-pellavat.

Sain päivien aikana useamman kerran kertoa, että rukkeja ja kehrättävää villaa ja muita kuituja voi nykyisin tilata netin kautta. Kerroin myös, että pääkaupunkiseudulla kehrääjät kokoontuvat kerran kuukaudessa kahvilaan kehruutapaamiseen. Monen monta hauskaa juttuhetkeä syntyi kahden päivän aikana.


Tilaisuuden juhlapuhujana oli valtioneuvos Riitta Uosukainen, joka kävi myös näyttelyssämme. Tässä hän ihasteli nuorimman näytteilleasettajan lasitöitä.

Saimme käsityönäyttelystä oikein positiivista palautetta, ja nämä kaksi päivää olivat hyvin antoisia. Oli mukava kuulla entisajan kehruuseen liittyvistä asioista ja itse esitellä värttinällä kehruuta, jota hyvin harva oli nähnyt tehtävän.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Käsityönäyttely

Kiitos julkaisemaamme kirjaan liittyviin kommentteihin. Äitini ja tätini olivat kirjasta hyvin yllättyneitä, ja kirja on jo tilattu kaikille serkuksille.

Vaikka olenkin ollut lomalla, ei oikein mitään ole valmistunut. On ollut loistava kesäkeli, joka ei ole houkutellut lainkaan kutomiseen tai kehräämiseen. Vähän värjäilyä on tullut tehtyä, mutta niitäkin aikaisempiin kesiin verrattuna maltillisesti.

Olen vähän kokoillut materiaalia käsityönäyttelyyn. Lupauduin viemään värjäykseen ja kehräykseen liityviä tuotoksiani Hiitolan pitäjäseuran käsityönäyttelyyn, joka pidetään Porissa 7.-8.8 kauppaoppilaitoksella. Meitä on noin 10 Hiitolan pitäjäseuran jäsentä, joiden käsitöitä on esillä näyttelyssä. Näyttely on osa Hiitolan pitäjäseuran vuosittain pidettäviä pitäjäjuhlia. Mikäli satutte liikkumaan sielläpäin, kannattaa poiketa lauantaina, jolloin näyttelyyn on vapaa pääsy.

Käsityönäyttelyä odotellessa tässä on kuvia Muhun Koguvan museon värikkäistä käsitöistä. Kävimme museossa kesälomareissulla.





Virolainen kirjonta on värikästä ja kaunista.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kirjallista puuhaa

Blogini on ollut suht hiljainen koko kevään, ja vihdoin voin paljastaa syyn. Olemme serkkuni kanssa tehneet omakustannekirjaa äitiemme ja tätiemme tarinoista. Kirja saapui kesäkuun lopussa, ja eilen on ollut kirjan julkistus. Kirjan teko on pidetty salassa, ja vain muutama henkilö on siitä tietänyt etukäteen. Yksi heistä on ystäväni Minna, joka teki suuren urakan, ja oikoluki tekstin ja antoi hyviä kommentteja kirjan parantamiseksi.

Kirja on tilattu Blurbin kautta käyttäen heidän ohjelmaansa kirjan tekoon.
Tarinat ovat äitiemme ja tätiemme kirjoittamia tarinoita heidän lapsuudestaan Karjalassa, evakkomatkoiltaan, tarinoita jatkosodan ajalta Hiitolasta ja lopulta asettumisesta Länsi-Suomeen. Nämä olemassa olevat tarinat koostimme kirjaksi. Mukana on myös äitini ja tätieni kirjoittamia runoja ja suvun vanhoja valokuvia, jotka skannasimme ja muokkasimme kirjaan sopiviksi.

Mukana on myös tätini ja iso-tätini hahmottama Karjalaan jääneen talon pihapiiri.


Tätini on kerännyt Hiitolassa käytettyjä murresanoja, joita kirjan lopussa on pari sivua.

Kirjan tekeminen oli iso homma, vaikka meitä olikin kaksi sitä tekemässä. Tekstien valinta ja puhtaaksikirjoitus, kuvien skannaaminen ja muokkaaminen, sijoittelu kirjaan, oikoluku ja tietojen tarkistus jne. veivät yllättävän paljon aikaa.

Kirjan tekeminen on ollut myös merkittävä tapa tutustua oman suvun historiaan. Sitä on yrittänyt kuvitella, että mitähän mummoni on 30-vuotiaana miettinyt, kun hän on lähtenyt mullivaunussa evakkoon kolmen alle 10-vuotiaan lapsensa kanssa kohti tuntematonta määränpäätä. Mies oli rintamalla ja appivanhemmat tulisivat myöhemmin karjan kanssa, ja hänen omat vanhempansa lähtivät eri seudulle. Kyllä siinä on varmaan monta kyyneltä vuotanut.

Äitini ja tätieni lapsuuden leikit sotaromun keskellä ovat myös koskettavia. Ihme, ettei kukaan heistä loukkaantunut, kun he polttivat ruutia, leikkivät korsuissa ja löysivät nalleja ja kranaatteja. Jo pienestä pitäen vanhimmat lapset laitettiin viemään naapuriin tietoa liikkeellä olevista desanteista, ja he kohtasivat myös korsujen purkutöissä olleita sotavankeja. Näitä kokemuksia ajatellessa tuntuu, että pieniä ne ovat monet nykyajan murheet.

Tunnemme serkkuni kanssa ylpeyttä siitä, että olemme saaneet äitiemme ja tätiemme lapsuuden tarinat koottua niin, että jälkipolvetkin voivat niistä nauttia.