Tämän kesän värjäyksiä

Tänä kesänä on tullut värjäiltyä paljon vähemmän kuin muutamana viime kesänä. Tuntuu, että aika on mennyt kaikkeen muuhun. Joitain värjäilyjä on kesän mittaan kuitenkin tullut tehtyä.

Seuraavassa kuvassa on Janne langalle tehtyjä värjäilyjä.

Vasemmanpuoleinen on värjätty tiikerinkaunosilmän varsilla, jotka muhivat talven yli kattilassa. Eli syksyllä en ehtinyt/muistanut värjätä, ja kattilakin jäi tyhjentämättä. Ihan mukavaa vaaleanruskeaa, tosin alussa haju oli aika kaamea.

Lupiininvarsista tuli tänä kesänä keltaista, joinakin vuosina olen saanut vaaleanvihreää.

Lisäsin lupiiniliemeen kokenellia, ja ajattelin saavani oranssia. Taisin laittaa liikaa, ja tuloksena oli aika voimakas aniliini. Ihan hyvä väri sinänsä.

Ja viimeisenä on sitten edellisen liemen jälkivärinä saatu vaaleanpunainen.

Kokeilin tänä vuonna ekaa kertaa punapuuta, ja siitä tulee nimensä mukaisesti ihan kaunis punainen. Jälkiväristä en muistanut ottaa kuvaa.


Kasvivärjäyksen lisäksi olen kokeillut myös villan värjäystä villaväreillä. Tässä kuvassa on suomenlampaan villaa värjätty emo-tuotteen punaisella. Karstasin villan värjäyksen jälkeen uudelleen, ja vähäinen huopuneisuus hävisi.

Tässä blue-face-lacester villaa värjättynä Ashfordin villaväreillä. Eli sekottelin punaista ja sinistä keskenään. Tuloksena on violettiin vivahtavia värejä. Muokkasin kuvan sävyjä, mutta ihan samanlaisia en onnistunut saamaan miltä villat näyttävät luonnossa. Täytyy jatkaa näitä kokeiluja, ainakin villoista tulee houkuttelevan värisiä.

Vokilla keträämistä ja muita käsitöitä

Osallistuin viikonloppuna Hiitolan Pitäjäseuran kesäjuhlan yhteydessä olleeseen kädentaitojen näyttelyyn Porissa. Näytteilleasettajia oli yhteensä 9 henkilöä, ja mukana oli monenlaisia käsitöitä.

Oli tilkkutöitä

Posliinimaalausta

Kudonnaisia

Hopeakoruja ja nyplättyä pitsiä


Taidoikkaita ristipistoja ja pitsejä

Lasitöitä

Lasityöt oli tuonut näyttelyn nuorin osallistuja, 11 vuotias Oskari.


Minä olin tuonut näytille kasvivärjättyjä lankoja, niistä tehtyjä neuleita sekä kehrättyä lankaa ja värjättyä villaa. Mukana oli myös muutama värttinä ja rukki, joilla kehräsin näyttelyssä.


Serkkuni oli tuonut runsaasti kirjottuja pöytäliinoja sekä kansanomaisia nauhoja. Tässä hän esittelee neulakinnastekniikkaa. Hän esitteli myös pirtanauhan kutomista.

Seuraavassa kuvassa keträän vokilla, kuten Karjalassa sanotaan. Monta muutakin hauskaa asiaa kehruuseen liittyen kuulin kahden päivän aikana. Siikaisista on kotoisin sanonta: "Kyllä luikku klontin kohtaa", eli toisessa säikeessä oleva ohut kohta kohdatkoon toisessa säikeessä olevan paksumman kohdan, jotta tulisi tasavahvuista lankaa.

Lisäksi kuulin pari arvoitusta:

"Jalkain alt se ralli lähtee, pienest reiäst sissää mennee, hienon kohdan paksuntaa, mikä se on?”
“Isä lynkkä, äiti länkkä, tyttäret litulatuset, pojat hyöryn pyöryläiset, mikä se on?”

Kumpaankin oikea vastaus on tietysti rukki.

Miehet erityisesti olivat kiinnostuneita rukista ja värttinästä. Johtuisikohan siitä, että muut käsityöt eivät heitä niin kiinnostaneet, mutta laitteet olivat kiinnostavia. Pystyrukkia ei kukaan olllut aikaisemmin nähnyt, ja rukkiani pidettiin kovin modernina. Yllättävän monet vanhat miehet kertoivat, että olivat lapsena kehränneet pellavaa. Äitini kertoi, että hän muistaa, että Karjalassa monet miehet kehräsivät tappura-pellavat.

Sain päivien aikana useamman kerran kertoa, että rukkeja ja kehrättävää villaa ja muita kuituja voi nykyisin tilata netin kautta. Kerroin myös, että pääkaupunkiseudulla kehrääjät kokoontuvat kerran kuukaudessa kahvilaan kehruutapaamiseen. Monen monta hauskaa juttuhetkeä syntyi kahden päivän aikana.


Tilaisuuden juhlapuhujana oli valtioneuvos Riitta Uosukainen, joka kävi myös näyttelyssämme. Tässä hän ihasteli nuorimman näytteilleasettajan lasitöitä.

Saimme käsityönäyttelystä oikein positiivista palautetta, ja nämä kaksi päivää olivat hyvin antoisia. Oli mukava kuulla entisajan kehruuseen liittyvistä asioista ja itse esitellä värttinällä kehruuta, jota hyvin harva oli nähnyt tehtävän.

Käsityönäyttely

Kiitos julkaisemaamme kirjaan liittyviin kommentteihin. Äitini ja tätini olivat kirjasta hyvin yllättyneitä, ja kirja on jo tilattu kaikille serkuksille.

Vaikka olenkin ollut lomalla, ei oikein mitään ole valmistunut. On ollut loistava kesäkeli, joka ei ole houkutellut lainkaan kutomiseen tai kehräämiseen. Vähän värjäilyä on tullut tehtyä, mutta niitäkin aikaisempiin kesiin verrattuna maltillisesti.

Olen vähän kokoillut materiaalia käsityönäyttelyyn. Lupauduin viemään värjäykseen ja kehräykseen liityviä tuotoksiani Hiitolan pitäjäseuran käsityönäyttelyyn, joka pidetään Porissa 7.-8.8 kauppaoppilaitoksella. Meitä on noin 10 Hiitolan pitäjäseuran jäsentä, joiden käsitöitä on esillä näyttelyssä. Näyttely on osa Hiitolan pitäjäseuran vuosittain pidettäviä pitäjäjuhlia. Mikäli satutte liikkumaan sielläpäin, kannattaa poiketa lauantaina, jolloin näyttelyyn on vapaa pääsy.

Käsityönäyttelyä odotellessa tässä on kuvia Muhun Koguvan museon värikkäistä käsitöistä. Kävimme museossa kesälomareissulla.





Virolainen kirjonta on värikästä ja kaunista.

Kirjallista puuhaa

Blogini on ollut suht hiljainen koko kevään, ja vihdoin voin paljastaa syyn. Olemme serkkuni kanssa tehneet omakustannekirjaa äitiemme ja tätiemme tarinoista. Kirja saapui kesäkuun lopussa, ja eilen on ollut kirjan julkistus. Kirjan teko on pidetty salassa, ja vain muutama henkilö on siitä tietänyt etukäteen. Yksi heistä on ystäväni Minna, joka teki suuren urakan, ja oikoluki tekstin ja antoi hyviä kommentteja kirjan parantamiseksi.

Kirja on tilattu Blurbin kautta käyttäen heidän ohjelmaansa kirjan tekoon.
Tarinat ovat äitiemme ja tätiemme kirjoittamia tarinoita heidän lapsuudestaan Karjalassa, evakkomatkoiltaan, tarinoita jatkosodan ajalta Hiitolasta ja lopulta asettumisesta Länsi-Suomeen. Nämä olemassa olevat tarinat koostimme kirjaksi. Mukana on myös äitini ja tätieni kirjoittamia runoja ja suvun vanhoja valokuvia, jotka skannasimme ja muokkasimme kirjaan sopiviksi.

Mukana on myös tätini ja iso-tätini hahmottama Karjalaan jääneen talon pihapiiri.


Tätini on kerännyt Hiitolassa käytettyjä murresanoja, joita kirjan lopussa on pari sivua.

Kirjan tekeminen oli iso homma, vaikka meitä olikin kaksi sitä tekemässä. Tekstien valinta ja puhtaaksikirjoitus, kuvien skannaaminen ja muokkaaminen, sijoittelu kirjaan, oikoluku ja tietojen tarkistus jne. veivät yllättävän paljon aikaa.

Kirjan tekeminen on ollut myös merkittävä tapa tutustua oman suvun historiaan. Sitä on yrittänyt kuvitella, että mitähän mummoni on 30-vuotiaana miettinyt, kun hän on lähtenyt mullivaunussa evakkoon kolmen alle 10-vuotiaan lapsensa kanssa kohti tuntematonta määränpäätä. Mies oli rintamalla ja appivanhemmat tulisivat myöhemmin karjan kanssa, ja hänen omat vanhempansa lähtivät eri seudulle. Kyllä siinä on varmaan monta kyyneltä vuotanut.

Äitini ja tätieni lapsuuden leikit sotaromun keskellä ovat myös koskettavia. Ihme, ettei kukaan heistä loukkaantunut, kun he polttivat ruutia, leikkivät korsuissa ja löysivät nalleja ja kranaatteja. Jo pienestä pitäen vanhimmat lapset laitettiin viemään naapuriin tietoa liikkeellä olevista desanteista, ja he kohtasivat myös korsujen purkutöissä olleita sotavankeja. Näitä kokemuksia ajatellessa tuntuu, että pieniä ne ovat monet nykyajan murheet.

Tunnemme serkkuni kanssa ylpeyttä siitä, että olemme saaneet äitiemme ja tätiemme lapsuuden tarinat koottua niin, että jälkipolvetkin voivat niistä nauttia.

Mielikuvituksen puutetta

Liekö mielikuvituksen puutetta, kun puikoille tuntuu päätyvän vain huiveja. Huivit ovat siitä helppoja, että niissä ei ole ommeltavia saumoja ja koottavia osia. Ainoa valmistumista viivyttävä asia on pingottaminen.

Ennen Karjalan matkaa puikoille pääsi Knittyssä ollut Annis-huivi. Ajattelin ensin ottaa tämän matkaneuleeksi, mutta ehdin saada tämän melkein valmiiksi ennen matkaa. Huivi on kudottu Virtain Villan yksisäikeisestä langasta, jonka olen värjännyt sinipuun ja kokenillin sekoituksella violetiksi. Kuvassa langan epätasainen värjäys ei eroitu.
Huivi oli nopea kutoa, ja siitä tuli kivan mallinen, kun siinä neulottiin lyhennettyjä kerroksia.

Toukokuussa kudoin huivin aikaisemmin kutomieni huivien jämälangoista. Malli oli Ravelrystä löytämäni Meandering Vines -huivi. Tämä huivi oli vaihteeksi suorakaiteen muotoinen. Kudoin niin kauan kuin lankoja riitti, ja taas tuli aika iso huivi.

Huiviin on hyvä kääriytyä, vaikka nyt onkin ollut niin lämpimiä kelejä, ettei iltaisinkaan ole tarvittu pitkähihaisia vaatteita.

Nyt ei ole huiveja puikoilla, joten ensi kerralla todennäköisesti jotain muuta.

Kesäretki Karjalaan

Olin kesäkuun puolivälissä Hiitolan pitäjäseuran kesämatkalla Karjalassa äidin, tätien, serkkujen ja muiden tuttujen kanssa. Ensimmäisen yön olimme Viipurissa. Sää oli hyvä, joten osa meistä lähti käymään Viipurin linnassa.

Vaikka rakennustelineet ovat olleet linnan tornin ympärillä jo pitkään, pääsi torniin käymään. Sieltä oli hyvä näkymä yli kaupunkin. Viime aikoina Viipuria on kunnostettu mukavasti, ja vanhat korjatut rakennukset ovat mukavan näköisiä.

Seuraavana päivänä vierailimme Konevitsan Luostarissa. Meillä oli hyvä opas, joka puhui hyvin suomea ja tiesi Konevitsan historiaa. Oikein mielenkiintoinen paikka. Yläkirkon maalaukset olivat varsin huonossa kunnossa, vaikka niitä oli yritetty kunnostaa. Alakirkko oli sen sijaan oikein kauniissa kunnossa. Kierrokseemme kuului myös munkkien hieno lauluesitys yläkirkossa.

Kävelimme saaren toiseen päähän, jossa oli pieni skiitta. Varsinaista eristyneisyyttä Konevitsan luostarissa ei ole. Munkkeja on nykyisin 20, jossain vaiheessa niitä on ollut 200.


Ennen sotia Konevitsassa on ollut armeijan tukikohta. Alapuolella oleva kuva on vanha kasarmirakennus. Oli hieno käydä saarella, jossa isoisänikin on aikanaan käynyt armeijan.

Loppuajan vietimme Hiitolassa ja kävimme äitini ja muutamien muiden vanhoilla kotipaikoilla. Tihkusää ei menoa haitannut, vaan tunnelma oli mukava, kuten aina.

Matkan aikana oli hyvää aikaa kutoa. Minulla oli 150 g lankaa mukana ja Kaisan suunnitteleman Basilika-huivin ohje. Matka-aika ei ihan riittänyt huivin valmistumiseen, vaan reunusta jäi kutomatta noin 10 cm. pätkä.

Huivi oli mukava matkakudottava, vaikka en kunnolla oppinutkaan reunuksen pitsikaaviota, vaan jouduin pitämään sitä koko ajan edessäni. Valtaosa kutomistani huiveista menee lahjaksi, mutta tämän taidan pitää itse.


Muitakin huiveja on valmistunut, mutta niistä sitten vähän myöhemmin

Huivitehtaalta päivää

Nämä huivit ovat valmistuneet jo kauan sitten, mutta vasta nyt muistin kuvauttaa ne. Puutarha ja muut hommat ovat vieneet aikaa, joten blogi on jäänyt ihan retuperälle.

Kummatkin huivit on kudottu yksisäikeisestä kasvivärjätystä langasta. Ensimmäinen huivi on puoliympyränmuotoinen, ja sen ohje löytyy täältä.

Huivissa on kolmea väriä. Tuo vaaleanruskea on kuusenkävyillä värjättyä lankaa, vaaleansininen on mustapavuilla värjättyä ja lila on seuraava sekasoppa: verihelttaseitikki, sipulinkuori, kuusenkävyt, kokenilli ja kertaalleen keitetyt sinipuun lastut. Liemi oli varsinaisten värjäyslienten jämäliemet, jotka yhdistin.


Toinen huivi on tuttu Feather and fun huivi, jonka ohje löytyy täältä. Tämä on jo kolmas huivi, jonka teen saman ohjeen mukaan. Tässä voi hyvin käyttää näitä kasvivärjättyjä lankoja, kun mitään lankaa ei ole kovin paljon, ja kaikki sopivat suht hyvin yhteen.
Koska tuota sinistä ei ollut kovin paljoa jäljellä, yhtenä lankana käytin itse kehräämääni lankaa, jossa oli samoja sävyjä, kuin näissä kasvivärjätyissä langoissa. Muut langat ovat yksisäikeisiä kasvivärjättyjä lankoja, pääosin samoja kuin edellisessä.

Käytetyt langat ylhäältä alas: mustapavuilla värjätty lanka, kuusenkävyillä värjätty lanka, itse kehrätty lanka, verihelttaseitikki-jämäliemi + sipulinkuoret + kokenilli. Kuvasta näkyy myös, kuinka nuo kehrätyn langan sävyt ovat samat kuin muissa langoissa.

Molemmat huivit ovat minulle vähän isot, joten ne päätynevät aikanaan lahjoiksi.

Jotain valmistunutta

Selasin Ullan ohjearkistoa, ja sieltä löytyi tämä Tuulian suunnittelema Kide-huivi. Muistin, että lankavarastoni kätköissä saattaisi olla muutama kerä Kid Mohairia, joten voisin neuloa huivin samasta langasta. Ensin neulottiin huivin suorakaiteen muotoinen keskiosa ja lopuksi kudottiin reunapitsit. Huivi oli helppo toteuttaa ja valmistui suht nopeasti. Lankaa kului vähän yli kolme kerää. Oikein mukava huivi, ja lopputulos on seuraavassa kuvassa.

Talven mittaan olen kutonut muutakin, mutta työt on jäänyt kuvaamatta. Minäkin olen kutonut baktus-huivin, se taitaa olla yksi viime talven suosikkineule. Käytin huiviin itsekehräämääni lankaa, sekä raitaväriin varastostani löytynyttä harmaata lankaa. Koska kehräämäni lanka oli vähän ohuempaa, neuloin siitä aina neljä kerrosta ja harmaasta langasta aina kaksi kerrosta. Näin raidoista tuli lähes yhtä leveät. Nyt lämpötilat on ollut jo niin lämpimät, että huivi päässee pian odottamaan syksyä.

Baktuksen seuraksi neuloin baskerin. Mallin löysin Ravelrystä: "La Parisenne Beret". Tässäkin neuloin 4 kerrosta itsekehrätyllä ja 2 kerrosta harmaalla langalla.

Sitten vähän kehruuhistoriaa. Talvilomamatkalla Roomassa opin, että jo muinaiset roomalaiset ovat harrastaneet kehruuta julkisuudessa (=spinning in public). Colosseumin opastauluissa kerrottiin, kuinka naiset ovat tehneet erilaisia töitä samalla, kun he ovat olleet katsomassa gladiaattoritaisteluita. Opastaulussa mainitaan mm. värttinällä kehräys sekä luuneulalla ompelu.

Tästä Colosseumin gladiaattoritaiselujen katsomoa esittävästä maalauksesta en löytänyt yhtään kehrääjää enkä ompelijaa, mutta sen sijaan ruokaa valmistettiin useammankin henkilön toimesta.

Hyvää pääsiäistä

Kaikenlaista on ollut puikoilla, mutta viimeistely ja varsinkin valokuvaus on jäänyt tekemättä, joten blogin päivittäminenkin on ollut vähäistä.

Nyt olen kuitenkin saanut valmiiksi teepannun suojaksi pannumyssyn, jonka olen kutonut kasvivärjätyistä Virtain Villan langoista. Käytin tähän pieniä jämäkeriä, jotka jäivät jäljelle, kun tein viime syksynä ryijyä. Huovutin sitten kudonnaisen pesukoneessa, jotta sain siitä tiiviimmän ja sopivamman kokoisen. Ohessa on kuva huovutetusta pinnasta. Ilmeisesti osa villasta ei ole kunnolla värjääntynyt, kun kuvassa näkyy noin paljon noita vaaleita haituvia. Tai sitten osa kuidusta menetti väriään pesussa. Ainakin värit vähän haalistuivat.

Seuraavaksi kuva sitten valmiista pannumyssystä, joka peittää teepannuni juuri sopivast.

Tämän kuvan myötä toivotan kaikille oikein mukavaa pääsiäistä!

Rauta-aikaisia nyörejä ja punoksia

Osallistuin Espoon työväenopiston Nyörejä ja punoksia rautakauden tapaan -kurssille. Ensimmäisellä kerralla käsiteltiin pääasiassa teoriaa siitä, miten nyörejä ja punoksia on käytetty. Lisäksi opimme tekemään kolmen pohjukan iskunyöri, se alla olevassa kuvassa tuo keskempnä oleva nyöri.

Seuraavalla kerralla keskityimme useisiin erilaisiin nyöri- ja punostekniikoihin. Jatkoimme ensin iskunauhan tekemistä, tällä kertaa viiden pohjukan iskunyöriä. Sen tekeminen oli mukavaa, suorastaan meditatiivista, kun rytmiin pääsi sisälle. Viiden pohjukan iskunyöri on yläkuvassa oleva ulommainen nyöri.

Iskunyöreistä siirryimme hitaampiin tekniikoihin. Seuraavaksi kokeilimme kahdeksan loimilangan palmikkoa, joka on alakuvassa. Itselläni oli kurssilla mukana kasvivärjäämiäni kaksisäikeisiä lankoja, jotka olivat aika ohuita. Siinä sai tosissaan keskittyä, että sai pidettyä langat oikeissa paikoissa.

Tämä jälkeen siirryimme ristikkonauhoihin, joita teimme sekä palttina että toimikassidoksisena. Palttinassa lankoja siirrettiin yhden ali, yhden yli -tekniikalla ja toimikkaassa kahden ali, kahden yli -tekniikalla. Tässäkin sai pitää kielen keskellä suuta, että sai liikuteltua lankoja halutulla tavalla. Lisäksi oikeakätisenä tuo vasen käsi tuntui huomattavasti kömpelömmältä kuin oikea käsi. Seuraavassa kuvassa on kahdeksan loimilangan ristikkonauha palttinasidoksella.


Lopuksi vielä 16 loimilangan ristikkonauha toimikassidoksella.


Ei voi kuin hattua nostaa entisajan ihmisille, kun ovat näillä tekniikoilla koristelleet vaatteitaan. Käytetyt langat ovat olleet pääsääntöisesti huomattavasti ohuempia, mitä itse käytin, ja nämäkin tuntuivat olevan kovin haastavia ainakin aloittelijalle. Huono valaistus ole työtä myöskään helpottanut.