sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Lisää tarjotinharjoittelua

Leenan blogissa keväällä olleen koristellun tarjoittimen innoittamana ostin kirppikseltä kasan metallisia tarjoittimia.

Käänsin vanhan valokuvan kuvankäsittelyohjelmalla peilikuvaksi, tulostin sen laserilla ja leikkasin tarjoittimen kokoiseksi. Sitten käsittelin tarjottimen ArtMedium aineella, ja yritin kiinnittää kuvan siihen kuva tarjottimeen päin niin, että yhtään ilmakuplia ei jäisi, ja mahdollisimman tiiviisti, jotta koko kuva siirtyisi tarjoittimeen.


Tarjoittimen annettiin kuivua muistaakseni 4 tuntia, jonka jälkeen alkoikin se ajallisesti työläin osuus, paperin raaputtaminen pois tarjottimesta. Kastelin tarjoittimen ja hieroin paperia pois sormenpäillä yhä uudelleen ja uudelleen. Välillä annoin taas kuivua ja huomasin, että yhä vaan paperia oli jäljellä. Harmikseni huomasin, että osia kuvasta alkoi myös hinkatessa lähteä pois tarjottimesta. Muutaman päivän paperin irroituksen ja kuivumisen jälkeen lakkasin tarjoittimen, jonka avulla loppu paperin aiheuttamasta sameudesta hävisi.

Tässä on lopputulos, vanha tarjotin, jossa on valokuva n. 1910-luvulta kartanosta, jossa mummoni oli aikanaan sisäkkönä. Tämäkin tekniikka vaatii vielä harjoittelua. Jos saisi tulostettua kuvan kalvolle, tuo paperin putsaus helpottuisi ja kuva todennäköisesti siirtyisi paremmin. Sitä täytynee kokeilla seuraavaksi.

Edellisen tarjottimen kuva on siis Hiitolasta, ja tässä Sukkasadon tavoitteeni hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen Hiitola-sukka on valmis ja toisestakin varsi hyvällä alulla.

4 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Upea tarjotin, jossa on vielä tunnearvoltaan hieno kuva.

Altocumulus kirjoitti...

Tosiaankin upea tarjotin, kuvaa sopii tarjottimen tyyliin hienosti!

pirle kirjoitti...

Häkellyttävää...!

Leena kirjoitti...

Kuva sopii tarjottimeen tosi hyvin.
Hieman on eroja tekemisissämme. Minä laitan liiman paperiin, siis siihen kuvan päälle. Nettikauppa, josta ostimme Ukkolaan Transfer Tutkali nimistä siirtoliimaa, käski panna sekä paperiin, että liimattavalle pinnalle liimaa. Jos kuivutit vain 4 tuntia, niin se on tosi lyhyt aika, anna kuivu ainakin yön yli, mielummin koko vuorokausi. Minä kyllä pestessä lasken haaleaa vettä raanasta suoraan päälle ja sitten alan hinkkauksen, joka on todella noin aikaa vievää kuin kerrot, kun aina välillä pitää kuivuttaa, jotta kuva ei irtoaisi ja silti etenkin reunoista lähtee helposti liiruamaan pois.
Jos keksit jonkun kotikäyttöön soveltuvan kalvojutun , niin kerro.