tiistai 11. elokuuta 2009

"Kylläpä sopan keitit"

Osallistuin runsas viikko sitten Värjärikillan värjäripäivien kursseille "Kylläpä sopan keitit" ja "pietaryrttipata".

Lähes kilo lankaa tuli värjättyä kahden päivän aikana, joten nyt taas kudottavaa riittää.

Tässä ensin tuloksia "Kylläpä sopan keitit" -osuudesta
Langat vasemmalta oikealle:
1. Suklaaharmaa, johon käytettiin mm. sumakkia, santelia ja krappia sekä sinipuuta, puretteena aluna ja viinikivi
2. hopeanharmaa, johon käytettiin mm. väriomenaa ja rautaa
3. Merikaislan tähkät samanaikaisesti kattilassa lankojen kanssa, puretteena aluna
4. Karppi kotikaljan ja vehnänleseiden kanssa, puretteena aluna ja viinikivi
5. edellisen jälkiväri
6. Normaali krappiliemi

Hauskoja sävyjä, jotka vähän poikkeavat väreistä, joita itse olen aikaisemmin saanut.

Sitten kuvia pietaryrttipadasta. Käytimme eri puretteita, mutta itse en värjännyt yhtään lankaa rautapuretteella. Niistä tuli varsin tummia, lähes mustia.

Yritin laittaa langat liemittäin, mutta ihan en onnistunut. lisäksi en muistanut merkitä, että mitkä langat olivat alunperin vaalenaharmaita ja mitkä luonnonvalkoisia.

Ensin koko kasvi:

1. Alunapuretus, vaaleanharmaa lanka
2. alunapuretus, jälkiväri
3. Tämä lanka on liemestä, jossa oli pelkkiä kukkia.
4. Kuparipuretus
5. Kuparipuretus, jälkiväri
6. Kuparipuretus, jälkiväri

Vihreät toistuivat kameralla tosi heikosti, joten värisävyjä on yritetty muokata, suht huonolla menestyksellä tosin. Luonnossa värit ovat kauniimmat.

Tässä padassa lehdet ja varret:

1. Luonnonvalkoinen, alunapuretus (luonnossa paljon kauniimpi väri)
2. Kuparipuretus
3. Kuparipuretus, jälkiväri

Sitten koko kasviliemessä liukuvärjätty lanka (tuo keskellä oleva pitkä vyyhti)

Siinä ensin kastettiin vyyhti nopeasti liemeen, jossa oli alunaa. Sen jälkeen osa langasta kierrettiin tikun ympärille ja pidettiin loppulanka 2o minuuttia liemessä. Taas lankaa kierrettiin ja pidettiin 20 min. liemessä. Lopuksi laitettiin kuparia.

Lopuksi vielä kukkaliemessä värjätty lanka kuparipuretuksella.

Kurssilla kokeilin myös ensimmäistä kertaa värjätä huiveja. Vasemmalla puolella on silkkihuivi, joka on krapin jälkiliemessä värjätty. Sen päällä on pietaryrtin lehti ja varsiliemessä värjätty villahuivi, jonka päät on lopuksi laitettu kuparipuretteiseen jälkiliemeen. Värintoisto kuvassa on taas harmillisen huono, huivin keltainen osuus ei erotu juuri lainkaan.

Kurssi oli mukava, ja paljon lankaa tuli värjättyä. Siellä oli myös mielenkiintoinen mikrovärjäyskurssi, johon en ehtinyt osallistua. Siinä värjäys tehtiin mikroaaltouunin avulla. Tuloksena oli jännää sävyiltään "noromaista" lankaa.

8 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Kiva taisi olla kurssi ja hienoja lankoja saanut värjättyä. Minullakin on tuo sama ongelma, että kuviin on vaikea saada oikeaa langan värisävyä, vihreistä tulee harmaita jne.

pirle kirjoitti...

Alkuosiossa on erikoisia ja epätavallisia väriaineita ja -kasveja, kiehtovia. Kuulostaa vähän monimutkaiseltakin... Nuo vihtrillit taitavat jotenkin samentaa värejä, vai kuinka? Pietaryrtin keltaiset ovat herkkiä. Kuivattu pietaryrtti pitää kuulemma koit loitolla villoista.

santra kirjoitti...

Aiiivvan ihanan värisiä lankoja olet värjännyt!!!! Oikein herkkuvärejä.

pirle kirjoitti...

Vihtrillillä tarkoitan rautapuretetta, jota et käyttänyt. Siksikö, että se samentaa?

Pia kirjoitti...

Rautaa laitettiin runsaasti, ja tavoitteena oli lähes musta lanka. Itse en ollut siitä väristä niin kiinnostunut, ja sen vuoksi en värjännyt sillä.

Leena kirjoitti...

Hienoja värejä, nuo krappilangat tuntuvat jänniltä. Varmaan oli kiva kurssi.

Satu kirjoitti...

Suloisia sävyjä!

Leena kirjoitti...

Ai ai ai mitä soppia! Voi olla että minäkin tulen ensi kesänä mukaan noihin keitoksiin.
Ihania sävyeroja jännin keitoksin!