maanantai 6. elokuuta 2007

Vielä on kesää jäljellä


Loma loppui juuri, kun helteet alkoivat. Ensimmäinen työpäivä on onnellisesti ohi. Sen kunniaksi muutamia kuvia lomalla valmistuneesta kesäpaidasta, joka on aikaisemmin jäänyt kuvaamatta.

Lanka on Novita Tennessee. Mallin pohjana käytin Moda 2/07:ssa ollutta mallia 10. Käytännössä käytin ohjeessa olevia silmukkamääriä ja helman muotoa.

Muuten muokkasin ohjetta runsaasti. Mitään yhtäläisyyttä ei kyllä mallin kanssa ole erotettavissa, jos vertaa lehdessä olevaan kuvaan. Mallissa ei ollut helmaa ja kaula-aukkoa virkattu, mutta näyttivät niin löperöiltä, että oli pakko virkata ja tasoittaa kavennukset ja levennykset tasaisemman oloisiksi. Ohjeessa hihat oli virkattu erillisinä, mutta itse virkkasin ne suoraan valmiiksikoottuun paitaan. Näin tuli vähemmän saumoja ommeltavaksi, ja toisaalta pääsi paremmin muokkaamaan hihan muotoa.

Lankaa kului vajaat 300g. Paita oli nopea kutoa, ja virkkauksetkin sujuivat varsin nopeasti.

Tässä vielä lähikuva kaula-aukosta. Helteiden jatkuessa kesäpaidoilla on vielä monia käyttöpäiviä tänäkin kesänä.

Loman loppuminen tuo aina tunnun kesän loppumisesta, mutta onneksi helteiset päivät muistuttavat, että elokuu on vielä kesäkuukausi, ja nykyisin usein varsin lämmin. Näin lämpimillä keleillä ei tule tartuttua vielä syksyisempiin neuleisiin.


Ei kommentteja: