torstai 2. elokuuta 2007

Pata porisee

Ensimmäisessä kattilassa porisivat punaiset viinimarjat, joita on ennätysmäärä. Yhteen mehu-maijalliseen riittivät vajaan yhden marjapensaan marjat. Eli muutama lisäkeittopäivä lienee tiedossa.

Tänä vuonna kosteutta on tullut riittävästi, joten sato on varmaan suurin näiden kuuden vuoden aikana, kun meillä on ollut marjapensaita.






Toisella levyllä porisivat sipulinkuoret. Laitoin eilen illalla sipulinkuorten päälle niin kuumaa vettä, kuin hanasta tuli, ja annoin liota yön yli. Aamulla liemi oli jo hyvin voimakkaan väristä. Keitin kuoria vielä tunnin verran, jonka jälkeen olen laittanut erisorttisia esipuretettuja lankoja värjäytymään. Mukana on ollut neljää eri sorttia lankaa ja erivärejä. Hauska nähdä, kuinka erilailla väri tarttuu erilaisiin lankoihin. Kunhan saan langat kuivumaan, kuvaan ne uudelleen, ja kerron mitä mistäkin langasta tuli. Osan huomasin esipurettaneeni liian vähillä määrillä. Laskuvirheen johdosta laitoin vain puolet suositellusta puretusaineen määrästä, eli alunaa 5 % ja viinikiveä 2.5%. Se itse asiassa näkyy myös noissa sävyissä. Yllättävän riittoisaa tuo sipulinkuori. Laitoin 150 g kuoria, kun tarkoitus oli värjätä 150g lankaa. Yhteensä olen nyt värjännyt 300 g lankaa, ja vieläkin liemi on vahvan värinen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näyttääpä keittelysi ihanilta - sekä mehut että langat!

juuli kirjoitti...

Yllättävän paljon erilaisia sävyjä sipulinkuoresta saakin. Kunhan kerkeän, kokeilen omillani.
(Jee, tulin kotiin vasta illalla *tuulettaa* )