tiistai 12. kesäkuuta 2007

Matkakuvia Hiitolasta

Tässä muutamia matkakuvia Hiitolan pitäjäseuran matkalta Hiitolaan ja Kurkijoelle.

Menomatkalla poikkesimme Viipurin Monrepos-puistoon. Sitä on kunnostettu, mutta voin kuvitella, kuinka kaunis puisto on joskus ollut kaarisiltoineen ja huvimajoineen.






Tämä kuva on Laatokan rannalta Uitonsalmen sillalta.









Hiitolassa ja Kurkijoella tiet ovat hiekkaiset ja pölyävät, autot vanhoja, ja pellot kasvavat heinää. Pikkuhiljaa paikat pusikoituvat, viljaa ei kasvanut yhdelläkään pellolla. Olen kolme kertaa käynyt rajantakaisessa Karjalassa, ja yhdelläkään kerralla en ole nähnyt kuin heinittyneitä peltoja :-(




Vanha hautaristi 1800-luvulta Hiitolan Ortodoksiselta hautausmaalta. Nykyiset haudat on aidattuja, ja värikkäitä muovikukkia siroteltu hautojen päälle. Vanhat hautakivet ovat sikin sokin hautausmaalla, valtaosa niistäkin varmaan hävinnyt.








Maisemakuva Hiitolan linnavuorelta kuvattuna. Harmaata, harmaata, vain ikkunapuitteet ovat kirkkaan siniset. Ilmeisesti väri estää paholaisen sisäänpääsyn ikkunan kautta.







Kurkijoen palaneen kirkon paikalla ovat suomalaiset pystyttäneet ristin. Takana siintää joku lukuisista Laatokan lahdista.










Kurkijoen museo. Talo on aika lailla romahtamispisteessä, mutta taitaa olla alkujaan suomalaisten rakentama. Pääsääntöisesti neuvostoaikaiset rakennukset erottaa näistä vanhoista Suomalaisista rakennuksista. Äitini lapsuudenkylästä kaikki rakennukset on siirretty entisen kolhoosin lähettyville. Vanhat rakennusten paikat erottaa kukkivista omenapuista, sireeneistä ja juhannusruusuista. Kasvien sitkeys on ihmeellinen. Mummoni entisen pihamaan kohdalla on yksi viinimarjapensas, joka on siellä itsekseen kasvanut jo yli 60-vuotta.

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Kaunista ja surullista! Ei Karjalasta koskaan tule takaisin samana ihmisenä.

Pia kirjoitti...

Näin juuri, kaunista ja surullista ja ajatuksia herättävää. Myös iloa, naurua ja laulun raikua karjalaisten kesken.

Anonyymi kirjoitti...

Terveiset Hiitolanjoen alkulähteiltä. Mummon mattoja pestessä kuulin usein maininnan Hiitolasta, joka oli vain kivenheiton päässä. Tekisi mieli laskea joskus jokea pitkin itänaapuriin, jonne en ole koskaan vielä päässyt.