sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rauhaisaa joulunaikaa!

Vaikka blogi onkin ollut hiljainen, eivät käsityöt ole kokonaan unohtuneet. Olemme serkkuni kanssa kirjoittaneet kuukausittain pääasiassa hiitolaisista käsitöistä Kurkijokelainen-lehteen, ja blogikirjoittelu on jäänyt sitten vähemmälle.

Joulukuun numeroon laadimme äitini kanssa Kansallismuseosta löytämästäni Kurkijoen-lapasesta ohjeen. Mallin selkämys on samanlainen kuin Eeva Haaviston kirjassa Sata kansanomaista kudiokuvinmallia -kirjassa olevan Haminan lapasen. Peukalo on kuitenkin Kurkijoen lapasessa erilainen. Varsi on samankaltainen kuin Mary Oljen kauneimmat käsityöt-kirjassa olevassa Leppävirran lapasessa, mutta vartta ei ole neulottu joustinneuleena ja varren lopusta puuttuu yksivärinen kuviovärillä neulottu kerros. Pikaisella vilkaisulla selkämys muistuttaa Leppävirran lapasta, mutta ruutukuvio on erilainen. Eli hyvin pienistä eroista nämä eri mallit koostuvat.

Sukkien ja lapasten myötä toivotan rauhaisaa joulunaikaa!



maanantai 1. lokakuuta 2012

Kansallispukuja ja käsitöitä

Käsitöitä on tullut tehtyä ahkerasti, mutta blogikirjoittelu ei ole maittanut. Nyt on hyvä hetki jatkaa kirjoittelua, jos vaikka julkaisutahti tästä vähän kohenisi.

Olin lauantaina Karjala-talolla järjestetyssä kansallispukuesittelyssä. Siellä oli lyhyt esitelmä kansallispukujen tyypeistä ja eroavaisuuksista. Nyt tietää koristeellisten äyrämöläispukujen ja Länsi-Suomesta enemmän vaikutteita saaneiden savakkopukujen eroista. Lopuksi oli aivan ihana karjalaisten kansallispukujen muotinäytös. Kaikkien karjalaisten pitäjien puvut esiteltiin, osa alushameita ja sukkanauhoja myöten. Ei voi kuin ihastella sitä suunnatonta käsityöperinnettä, mikä näihin pukuihin sisältyy.

Virallisten pukujen lisäksi esiteltiin karjalaisia kansanpukuja, kuten Aino-puku ja vanha Karjalan-puku, sekä feresejä, sarafaaneja ja sydämenlämmittimiä.

Aivan ihana kavalkadi, valitettavasti oma kamerani ei pystynyt tallentamaan siedettäviä kuvia näistä puvuista.

Mukaani tarttui kuitenkin iki-ihana kansallispukukirja.

Karjala-talolla oli myös Karjalan-liiton käsitöiden teemavuoteen liittyen käsityönäyttely. Tässä muutama kuva näyttelystä.


Tapasin Karjala-talolla myös Turusta kotoisin olevan "Ellisofian", jonka kanssa olemma vaihtaneet sähköposteja karjalaisiin käsitöihin liittyen. Oli mukava tavata myös livenä. Voitin hänen bloginsa arpajaisista myös ihanan lankapaketin kansallispukukankaisen napin höystämänä. Lanka on yksisäikeistä Virtain villaa. Minulla on samanlaista villaa varastossa kasvivärjättynä, joten katsotaan, mitä tästä vyyhdistä saadan aikaiseksi. Suurkiitos paketista!
Seuraavalla kerralla ehkä taas pitkästä aikaa myös käsitöistä.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hiitolainen kästyökori



Moni blogiani lukenut tietää jo entuudestaan, että olen kiinnostunut karjalaisista käsitöistä. Sukujuureni ovat äitini kautta Hiitolan Nehvolassa, jossa olen useana kesänä vieraillutkin. Käsityöhommissa mopo meinaa helposti karata käsistä, ja niin on käynyt näiden karjalaisten käsitöidenkin kanssa.

Olemme vuoden alusta lähtien esitelleet serkkuni kanssa hiitolaisia käsitöitä Kurkijokelainen -lehdessä kerran kuussa. Olemme esitelleet blogissanikin aikaisemmin olleet erilaiset Hiitola-sukat ja Haapalahti-sukat. Tässä kuussa on vuorossa Hiitola-myssy, jonka ohje löytyy Suomalaisesta myssykirjasta. Myssyn ohjeen on Suomen Kansallismuseossa olevan mallin mukaan toteuttanut Kyllikki Mitronen. Opettelemme myssyntekoa myös perjantaina 9.3. Hiitolan pitäjäseuran käsityöillassa Porissa.

Toistaiseksi olemme esitelleet lehdessä sellaisia käsitöitä, jotka olemme itse toteuttaneet kirjoista löytyneiden ohjeiden mukaan tai kuten Haapalahti-sukkaan ohje on laadittu itse. Toiveemme on, että voisimme esitellä myös sellaisia hiitolaisia käsitöitä, jotka löytyvät kaappien kätköistä, ja joihin ei ole olemassa mitään ohjeita. Jos sinulla on tiedossa käsitöitä, jotka voisivat olla Hiitolasta kotoisin, olisi mukava, jos ottaisit yhteyttä blogini kautta ja katsotaan, kuinka saisimme ne esiteltyä lehdessä. Jos käsityöhön liittyy jokin tarina, mielellämme esittelisimme myös tarinan.

Kävin alkuvuodesta kansallismuseon arkistossa ja arkiston kortistoista löytyi monta mielenkiintoista hiitolaista käsityötä. Joistain käsitöistä löytyi kuvatkin, mutta monesta oli vain maininta. Näitä käsitöitä nyt työstämme eteenpäin, ja saatte blogissakin niistä kuulla lisää myöhemmin.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Talviasusteita

Olen tehnyt jo viime syksynä muutamia talviasusteita, mutta kuvaaminen vain on jäänyt. Ensimmäiseksi neuloin sormikkaat. Ohjeen löysin Ravelrystä. Lankana on ihanan pehmeä Cascade Yarns Heritage Silk.


Sormikkaiden seuraksi neuloin kämmekkäät, jotka voi kylmemmillä ilmoilla vetää sormikkaiden päälle. Näidenkin ohje löytyy Ravelrystä. Lanka on käsinkerhättyä Corridalea, jonka kehräsin jo vuonna 2009.

Näitä on tullut käytettyä sen verran ahkerasti, että tuo käsinkehrätty on lähes jatkuvan lumisateen innoittamana vähän huopunut.

Sormikkaisiin meni noin puoli vyyhtiä lankaa ja kämmekkäisiinkään ei lankaa kulunut pajon. Niitä yhdistelemällä syntyi vielä myssy, jonka ohje löytyi yllätys yllätys Ravelrystä. Ohjeen mukaan nurjan puolen piti tulla päälimmäiseksi, mutta mielestäni käsinkehrätyn langan sävyt näyttivät paljon haaleammilta nurjalla puolella, joten päätin kääntää myssyn toisinpäin. Koristeeksi neulottu kuvio ei näin päin näytä yhtä hyvältä, kuin alkuperäisessä mallissa, mutta ei anneta sen haitata.
Paljon muitakin neuleita on valmistunut ja odottaa tällä hetkellä pingotusta ja kuvausta. Niistä sitten myöhemmin.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Viime metreillä valmista

Vuoden ensimmäinen neule on valmistunut.

Olin lauantaina menossa tätini syntymäpäiville. Edeltävänä maanantaina sain ajatuksen kutoa lahjaksi sukat. Sukat valmistuivatkin ihan hyvissä ajoin. Jo kello 10 lauantaina Huittisten kohdalla linja-autossa sukat olivat valmiit. Juhlat alkaisivat kello 12, ja toki ne piti kuvata, jotta jää todistusaineistoa. Terveisiä vaan Raija-tädille!

Sukat valmistuivat kyllä jo edellisenä iltana, mutta jätin langanpäättelyn päivänvaloon. Ja kuten ylimmästä kuvasta tarkkanäköisimmät havaitsevat, että neuloja oli vähän hätähousu ja toisesta sukasta jäi viimeiset raidat puuttumaan. Ne havaitsin tietysti vasta, kun olin matkalla, ja langat oli kotona.
Malli oli oikein mukava neulottava. Ohje löytyy täältä.