Tänään ilmestyi uusi Ullaneule, jossa on mukana ensimmäinen suunnittelemani neuleohje. Mallin innoittajana oli Tuuterin kansallispuvun esiliina, josta mukaan on otettu hapsureuna ja yläreunan muuttolintuset. Lisäksi esiliinan kirjonnasta muokkautui lapasen suuhun kirjoneulekuvio.
Neuleohjeen nimeksi tuli Tuuteri-lapanen. Olin talvella neulonut yhdet Mary Oljen lapaset, joissa oli kierreraita, joten lisäsin sellaisen näihin lapasiin, vaikka varsinaista esikuvaa sille ei löytynyt kansallispuvusta. Lapasen punainen väri tuli puvun liiviosasta. Alunperin harkitsin liiviosassa olevaa kirjailua lapasen selkämykseen, mutta lapasessa alkoi olla jo sen verran monen sortin koristetta, että yksivärinen kämmenosa tuntui paremmalta ajatukselta.
Täältä löytyy lapasten esikuvana olleen Tuuterin kansallispuvun kuva. Ideoinnin lähteenä olleet kuvat sain tädiltäni, joten kiitos Raijalle!
7 kommenttia:
Upeasti onnistuneet!
Nuo on ihanat ja kuuluvat sarjaan "pakkoneuloa".
On nätit! Tulen neulomaan. Onneksi olkoon onnistuneesta suunnittelusta.
Ihanat lapaset!
Hih, taisin äänestää lapasia Ullan kansikuvaneuleeksi edes katsomatta, kenen ohje oli! :) Aivan upeat.
Hei, etsin ulkomaalaiselle ystävälleni näytettä viitelöinnistä. Löysin blogisi arkistoista osaamista tekniikkaan liittyen. Jos olet kiinnostunut auttamaan, ottaisitko yhteyttä sähköpostitse: artio.intj@gmail.com
Voi kuinka hienot lapaset!
Lähetä kommentti