keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Riikinkukko

Tein lankalaatikostani löytyneestä ohuesta villalangasta "Knitted Lace of Estonia" kirjassa olleen "Peacock tail and leaf scarf" -ohjeen mukaisen huivin. En tiedä mistä langasta oli kyse, mutta se oli hyvin ohutta villalankaa.

Huivin kumpikin pää on samanlainen, eli toinen pää kudottiin erikseen ja silmukoitiin kiinni huiviin. Siinä oli jonkin verran tekemistä, että sai pitsineuleen silmukoitua edes jotenkin siististi. Huivi on n. 40 cm * 180cm ja siihen kului lähes 100g lankaa. Vähän jäi jäljelle, kun en uskaltanut varsinaiseen huiviin kutoa enää yhtä mallikertaa lisää, kun pelkäsin langan loppuvan kesken.

Huivin loppuosaa pingottaessani yritin liian voimakkaasti painaa nuppineulaa mattoon, ja heikko nuppineulan pää hajosi, ja neula teki aikamoisen haavan oikeaan etusormeeni. Haavasta tuli runsaasti verta, mutta onneksi en onnistunut sotkemaan huiviani.

Nyt olen ollut kohta puolitoista viikkoa kutomatta, kun etusormi on vielä arka. Ehkä pikkuhiljaa kutominenkin onnistuu.

Olen oikein tyytyväinen tähän huiviin. Ehkä sitä joskus uskaltaisi ryhtyä kutomaan kunnon kokoista Haapsalun huivia, kun sai taas vähän tuntumaa näille huiveille tyypillisiten nyppyjen tekemiseksi.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Vihdoin jotain valmistakin

Kaikenlaista on ollut tekeillä, mutta valmistuminen vie aikaa. Alkuvuodesta olen kehrännyt suomenlampaan villaa pari vyyhtiä, mutta niitä en jaksanut kuvata, kun ne ovat samanlaisia, kuin aikaisemmin näyttämäni villat. Nyt villaa on yhteensä 4 vyyhtiä, ja puolet kilon villapussista on vielä kehräämättä.

Tässä on rullalla Juulilta ostamaani merinovillaa, jota tuli runsas puolirullallista suht ohutta lankaa.

Toista säiettä olen kehrännyt syksyn aikana kehruutapaamisissa Ursulassa. Kuitu on merinovillan ja silkin sekoitusta.

Kumpaakin kuitua oli 50g, ja lopputuloksena oli vajaa 100g vyyhti, yhteensä n. 350 m lankaa. Kuvassa värit eivät toistu kovin hyvin, eikä kuvankäsittelylläkään saanut sävyjä kohdalleen. Luonnossa ei väri ole yhtä hailakka kuin kuvassa.

Merinosilkkiä jäi vielä vähän toiseen rullaan, josta Navajokertauksella tein pienen nöttösen lankaa. Tämä lanka kiiltää enemmän kuin iso vyyhti, ja tässä myös alkuperäisen kuidun värit ovat kirkkaammat.

Tässä vielä langat yhteiskuvassa, jossa erottuu pienemmän langan kirkkaus. Lankojen käyttötarkoitus on täysin avoin, niin kuin monen jo aikaisemmin kehrätyn 100g painoisen vyyhdin.


Lisää töitä esittelen, kunhan saan huivin pingoittumasta.