maanantai 30. marraskuuta 2009

Pientä draamaa

Kiitos edellisessä blogikirjoituksessa esittelemääni huiviini tulleista runsaista kommenteista.

Lasten synttäreillä esiintyy enemmän tai vähemmän pientä draamaa. Näin oli myös veljentyttäreni 2-vuotis syntymäpäivillä. Isosisko 5-v oli kovin mustasukkainen siitä, että pikkusisko sai lahjoja ja huomiota.

Olin kutonut lahjaksi Kotilieden numerossa 21/2009 olleen pulmunen-tunikan. Isosisko olisi halunnut avata paketin, mutta pikkusisko onneksi ehti ensin. Kun paketista tuli esiin neule, muiden ihastellessa sitä, isosisko sanoi "onpa ruma".

Muutamaa päivää myöhemmin samaninen neiti 5-v kyseli, että voisinko kutoa hänelle samanlaisen tunikan kuin neiti 2-v oli saanut. Häenellä kun kuulemma on sopiva violetti paita tunikan alle. Pikkusiskon tunikaa oli kehuttu niin paljon, että isosiskoa harmitti sekin. No, toinen tunika on jo työn alla, ja löytyy pukin pussista.
Tunikan ohje on mukava, kun valmiissa työssä ei ole kuin hihasaumat ommeltavana. Langaksi valitsin Dropsin Karisman. 2-vuotiaan kokoon meni 250g lankaa.

Kotilieden syksyn neuleohjeet ovat muutamana viime vuotena olleet varsin mukavia. Tänäkin vuonna oli muutama ohje, jonka voisi tehdä.

3 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Ompa soma. Syyhyttää niin aloittaa tuontapaista.

Marleena kirjoitti...

Nätti on tunika, ei ihme, jos isosisko on ollut vähän kade. Kiva kun isompikin saa samanlaisen!

Pirena kirjoitti...

Hieno pusero ja erikoinen huivi, mutta nättejä molemmat. Minullakin on harjoittelun asteella se ketjukertaus. Olen vaan itsekseni harjoitellut, ihan hyvää lankaa tuli.