perjantai 31. heinäkuuta 2009

Väriympyrä

Blogi tuntuu muuttuneen kokonaan värjäysblogiksi, ja värjäykseen tämäkin postaus liittyy.
Aloitin uuden huivin kutomisen ja siihen piti ensimmäiseksi valita langat. Koska teen huivin kasvivärjätyistä langoista, ei värien valitseminen ole ihan helppoa, kun mitään väriä ei ole kovin paljon, mutta värjättyä lankaa on kyllä runsaasti. Ja ei haittaa, vaikka näitä yrittäisi kuluttaa vähän runsaamminkin.
Asettelin kaikki värjäämäni Virtain Villat suurin piirtein väriympyrään, jotta näkisin, että mitä värejä voisi valita. Kuvissa lähes kaikki vihreät sävyt näyttävät enemmän tai vähemmän harmailta. Värejä valitessani huomasin, että lupiininkukilla värjäämäni langat olivat ikävästi haalenneet. Ne kauniit sävyt olivat harmahtuneet. Sen sijaan lupiinin lehdillä ja varrella värjäämäni langat olivat raikkaan keväisen vihreitä. Eli jatkossa kannattaisi muistaa, että kukilla ei kannata värjätä, vaikka se padasta tullut väri onkin kaunis.


Tässä huivia varten valitsemani langat, muutama lisävyyhti on valittu, jos jo kerityt langat eivät riitä.
Ja lisää värejä syntyy viikonloppuna, kun osallistun värjärikillan värjäripäiville.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Loma, mikä ihana tekosyy ...

... ostaa lisää lankaa. Tässä kuva viimeisistä värjäilyistä, joiden vuoksi värjättävä lanka alkoi olla lopussa.

Vasemmapuoleisin vyyhti on liemestä, jossa alunperin oli verihelttaseitikkiä ja jonka kanssa keitettiin sipulinkuoria ja kokenillia. Jokaisesta aineesta on menossa jo mones jälkiväri.

Keskimmäinen lanka on värjätty kuusen kävyillä. Kävyt likosivat juhannuksesta saakka. Jossain vaiheessa huomasin, että kävyt häviävät liemestä. Oravat kävivät nappaamassa liemestä pieneksi pilkottuja kuusen käpyjä, ja sitten niitä syötyä rankoja alkoi olla puutarhassa eri paikoissa. Lopulta älysin laittaa kannen ämpärin päälle, että jäi edes vähän käpyjä.

Oikeanpuolimmainen lanka on värjätty liemessä, jossa kaksi edellä mainittua lientä on yhdistetty, sekä lisäksi siinä on lämmitetty jo kertaalleen värjäyksessä käytetyt sinipuun lastut. Eli mitään ei kannata heittää menemään, niistä voi lähteä vielä riittävästi väriä myöhemmin.

LankaMaailma Nordiassa oli vielä alennusmyynti ja loman kunniaksi kävin osatamassa neljä kiloa värjättävää lankaa, josta kilon ehdin tänään jo purettaa. Lisäksi vyyhditin ja pesin 800g lankaa viikonloppuna olevaa värjärikillan värjäripäivää varten.

Eipähän pääse lanka heti loppumaan kesken.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Värjäysten välillä ...

... on hyvä kasvattaa värikasveja. Tältä näytti värisauramopenkki ennen kukkien poimintaa. Puoli pussillista kuivattavaa materiaalia tuli kerättyä. Ja kohta penkki kukkii taas, nuppuja oli niin paljon.
Morsinko vaatii vielä runsaasti vettä ja lämpöä ennen kuin se on riittävän suuri värjäykseen.


Auringonkukatkin ovat vielä pieniä. Nämä on kyllä pienikasvuisia, joten mitään hujoppia ei ole tarkoituskaan kasvattaa.
Tiikerinkaunosilmän nuputkin antavat vielä odotella itseään.


Eli loppukesä on kiireistä aikaa ...

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Punaista

Alkukesästä ei tullut värjäiltyä, mutta kauniiden ilmojen saavuttua on värjäyspata lämmennyt usein.

Keltaisen jälkeen tuli punaisen värin vuoro.



Minulla oli kuivattuja verihelttaseitikkejä, joiden annoin liota ämpärissä yön yli. Sen jälkeen keitin sieniä noin kaksi tuntia (ajan löysin Riihivilla blogista). Laitoin esipuretetun langan liemeen, ja annoin jäähtyä yön yli. Tuloksena oli tuo vasemmalla oleva ruosteenpunainen lanka.

Keitin verihelttaseitikit uudelleen, ja mukaan laitoin joukon sekalaisia kuivattuja seitikkejä, joiden lajeista en ollut ihan varma. Annoin langan jäähtyä liemessä yön yli. Tuloksena oli punertavaan vivahtava beessi.

Sen jälkeen lisäsin liemeen sipulinkuoria, joita keitin tunnin verran. Annoin langan olla liemessä puoli tuntia ja sain oranssinkeltaista.

Laitoin uuden vyyhdin liemeen ja annoin olla puoli tuntia. Vyyhti oli keltainen, ja lisäsin liemeen hippusen kokenillia. Vyyhti sai jäähtyä värjäysliemessä. Siitä tuli ihan kiva punertava. Luonnossa sävy on vähän punaisempi, mitä kuvassa. Pienelläkin määrällä kokenillia saa uusia värisävyjä aikaiseksi.

Two skeins from the left has been dyed using Cortinarius semisanguineus. To the orginal dyepot I added five handful yellow onion skins and got orange colour. After that I added cochineal to the dyepot and got nice red, which looks much lighter in the picture.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Samettikukkavärjäilyjä

Vihdoin sain kuvattua samettikukilla värjätyt langat. Sain värjättyä yllättävän montaa eri värisävyä ja yllättävän paljon lankaa.

Laitoin kattilaan noin viisi kourallista kuivia samettikukkia ja annoin niiden liota puoli päivää, jonka jälkeen keitin kukkia tunnin.



Langat on numeroitu vasemmalta oikealle.
Tein värjäykset seuraavasti.
1. Alunalla (10%) ja viinikivellä (5%) esipuretettu lanka, 10-minuutin värjäys.
2. Sama esipuretus kuin edellisessä. Lanka laitettu edellisen värjäyksen jälkeen ja annettu jäähtyä kattilassa yön yli.

Laitoin jäähtyneeseen kattilaan esipuretetut langat 3 ja 4 harsopussissa olleiden kertaalleen keitettyjen samettikukkien kanssa.

3. Kun lämpötila oli noussut 85 asteeseen, poistin langan numero 3.
4. Lämpötila nousi 95 asteeseen, jonka jälkeen olin kattilan hellalta ja annoin langan jäähtyä liemessä 1/2 tuntia.

5. Värjäsin aikaisemmin vaalean harmaan nokkosella värjätyn langan uudelleen. Nostin lämpötilan 95 asteeseen ja annoin jäähtyä siinä yön yli.
6. Laitoin esipuretetun langan liemeen, ja nostin lämpötilan 95 asteeseen ja annoin olla siinä puoli tuntia-.
7. Laitoin esipuretetun langan kuumaan liemeen ja annoin jäähtyä yön yli.

Onnistuin siis värjäämään viidellä kourallisella kuivattuja samettikukkia 700g lankaa. Nuo viimeisetkin jälkivärit olivat vielä ihan värikylläisiä keltaisia. Vieläkin olisi liemestä saanut väriä, mutta halusin ruveta värjäämään jo muuta.

Ja sitten pitäisi keksiä, että mitä näistä kaikista keltaisista langoista tekisi :-)

I got several shades when I dyed yarn using Marigold. I used about 5 handful dried marigold flowers. All yarn was premordant using 10% alumn and 5% creme of tartar. First yarn was shimmered only 10 minutes. Second yarn I let cool overnight in the second dyebath. Yarns 3 and 4 I put to cooled kettle together with already cooked marigold flowers. I took yarn 3 when the temperature was raised up to 85 Celsius. Yarn 4 I let shimmer 1/2 hour. Yarn 5, originally light gray was originally dyed with nettle, but I was not happy to the result. Thus I overdyed it by raising temerature up to 95 degrees and let cool overnight. Yarn 6 was put to the cold dyebath, temperature raised up to 95 degree and shimmered 1/2 hour. Yarn 7 was put to the hot bath and let cool overnight. Dyebath had still some color in it, but I decided to start dyeing something else.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Tasha Tudorin huivi

Karjalan matkan matkaneuleeksi otin helppotekoisen Tasha Tudorin huivin. Langaksi valitsin viime vuoden kesäkuussa Villavaaralta arpajaisvoitossa saamani viron villan. Huivin mallin löysin Ravelryn kautta.

Huiviosa oli helppoa ainaoikein neuletta, reunassa lisäykset ja pienet kuvioinnit. Aina oikein neule oli niin nopeata kutoa, että lanka loppui jo alkumatkasta :-)


Huivin reunaan kudottiin sitten pitsineule, joka tässä kuvassa tulee esille. Reunus koostui kuudesta kerroksesta, joita toistettiin sitten huivin ympäri. Jostain syystä tämä oli selvästi puuduttavin osa neuleessa. Ehkä tuo edestakaisin neule meni siinä matkustellessa ja muiden kanssa jutellessa ihan huomaamatta, ja tämä reunaosuus tuntui sen vuoksi tylsemmältä.
Lopuksi vielä pari kuvaa huivista kokonaisuutena. Ihan hauskan näköinen siitä tuli. Kuka huivin saa, se ei ole vielä selvää. Eiköhän se jollekin ensi vuonna tasalukuja täyttävälle tädilleni mene lahjaksi.


Seuraavaksi puikoille sitten jotain muuta, vaihteeksi puuvillaa.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kukkien lumoa

Puutarhan kukkaloisto alkaa olla parhaimmillaan. Pelargoniat intoutuivat kukkimaan tosi runsaasti, kun ovat saaneet olla viileän alkukuun viherhuoneessa.
Ensimmäinen pioni aukesi tänään. Aamulla oli vain pari terälehteä auki, mutta illalla kukka oli jo kokonaan auki.

Päivänliljat alkavat kohta lopetella kukkimistaan.

Ryytisalvia on nyt muutamana vuonna kukkinut. Siinä on jännä vähän orkidean kukan näköinen kukan terälehti.

Puutarhan perimmäisestä pimeästä nurkasta löytyi kaunis akileija. Pari vuotta sitten nurmikkomme laitettiin uuteen uskoon, ja pihallemme tuli runsaasti uutta maata naapurin rakennustyömaalta. Tämä akileija lienee peruja naapurin vanhasta puutarhasta, jonka tilalla on nyt 5 asuntoa. Onneksi jotain vanhasta puutarhasta säilyi: muutama akileija. Parista muustakin paikkaa on koristeellisia akileijoja tullut tänä vuonna esiin.

Alppiruusujen alla rehottaa "kesäniitty", ränsyleinikki ja hiirenvirna valtaavat alaa aika tehokkaasti.

Särkynyt sydän lopettelee kukintaansa. Kasvi ei pidä siirrosta, mutta puutarhan erinäisten myllerrysten vuoksi se on joutunut vaihtamaan paikkaa jo kolme kertaa. Toivottavasti se nyt on löytänyt paikkansa, eikä joudu enää siirron kohteeksi.


Ja kohta maistuvat mansikat. Tulossa on sekä metsämansikoita että puutarhamansikoita. Nam.