torstai 3. tammikuuta 2008

Villasta vyyhdiksi

Tässä ensimmäinen kokonaan itse karstattu ja kehrätty villavyyhti.

Ruskeat karitsanvillat on karstattu, sitten kehrätty ja lopulta kerrattu Navajo-tekniikalla.

Kokeilin ensimmäistä kertaa Navajo-tekniikkaa, ja vielä siinä on selvästi hienosäädettävää.

Lankaa on 67g, laskin, että Niddy-Noddyn päällä olisi 42 kierrosta, yksi kierros n 150 cm, joten lankaa lienee n 60 m. Karstaamise-kehräämisoperaation aloin jo hyvissä ajoin joulukuun puolen välin jälkeen.

Ei voi kuin hämmästellä, kuinka työläs on entisaikoina villapaita ollut. Tässä lienee pieni pala yhtä hihaa :-) Nämä villat olivat kuitenkin valmiiksi kerittyjä ja puhtaita, joten kaikkia asiaankuuluvia tehtäviä en ole edes tehnyt.

Langassa on reippaasti lanoliinia, ja tuhti lampaan haju. Seuraavaksi vyyhti onkin menossa pesuun.

Kuvista tuli harmillisen kellertäviä. Otin kuvat jalustan kanssa, jotta langasta tulisi terävä. Kameran pikkuruudulla ei huomannut, että mäntyinen pöytä on ylivalottunut, ja tekee kuvat keltaisiksi. Lanka on kyllä rehdisti ruskeaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa lankaa ! Kiinnostaisi joskus tuota kehräämistä kanssa kokeilla, jospa joskus olisi mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Juu kyllä meidän nykyisin kelpaa kun voi vain mennä lankakauppaan (tai kaupan neulehyllyn luo). Ei yhtään ihme, ettei ennen kukaan ehtinyt miettimään mitä vapaa-aikanaan tekisi.

Leena kirjoitti...

Ihailen kyllä sinua, kun saat noin hienoa lankaa aikaiseksi!