tiistai 17. huhtikuuta 2007

Hihoja vaille valmis

Kudoin etu- ja takakappaleet yhtenä kutimena. Näin vältyn edes sivusaumojen ompelulta. Eka hiha on työn alla. Aluksi ajattelin kutoa sen sukkapuikoilla, mutta mallineule on nopeampi kutoa pyöröllä, jolloin vauhti säilyy.Eka hiha on työn alla.

Kauniiden ilmojen tultua on kutomistahtini selvästi hidastunut. Tulee oltua paljon enemmän ulkona pihahommissa, kuin istuttua sisällä. Tänään onnistuin bongaamaan ensimmäisen kukkivan valkovuokon. Samoin joihinkin koivuihin oli päivän kuluessa tullut kevyt vihertävä huntu. Aamulla, kun pyöräilin töihin, ei hiirenkorvia ollut näkyvissä, mutta iltapäivällä joissain koivussa ne oli selvästi jo havaittavissa. Näin alkukeväästä tulee havainnoitua luonnon kehitystä hyvinkin tarkasti, kesämmällä ilmeisesti uutuudenviehätys häviää, eikä asioita havaitse yhtä tarkasti.

Ei kommentteja: