Sukupolvien silmukat

Olimme vaihtaneet Leenan kanssa viestejä karjalaisista neuleista. Olinhan tehnyt Suomet museot onlinen kuvan pohjalta äitisi synnyinpaikkakunnalta museoon tallennetut sukat. Leena touhusi puolestaan Sortavalasta lähtöisin olevan kintaan kanssa.

14.11.2012 sain Leenalta sähköpostia, jossa alussa oli teksti, että älä tyrmää tätä heti vaan mieti asiaa. Leena ehdotti viestissään neulekirjan tekemistä menetetyn Karjalan neuleista. Sähköpostin luettuani homma oli omalta osaltani selvä, eli täysillä vain eteenpäin.

Mukaamme saimme Eijan, Sarin ja Annen.

Tässä muutama kuva matkan varrelta:

 Neulepinnan kokeiluja

 Neulemallin testausta

 Neuleiden pakkausta ennen valokuvaajalle lähtöä.

Rinkallinen ja kassillinen neuleita lähdössä valokuvaajalle

Puolitoista vuotta on kulunut ja olemme loppusuoralla. Tuhansien sähköpostiviestien, kymmenien videopuheluiden, usean museovierailun, parin tapaamisen ja tuntien työn jälkeen olemme tekemässä viimeisiä korjauksia taittajan versioon. Kuukauden kuluessa kirja Sukupolvien silmukat on valmis, ja vanhat museoiden, arkistojen ja yksityishenkilöiden neuleet ja virkkaukset 1700-luvulta 1940-luvulle saavat uuden elämän.

Matkamuistoja

Matkoilla käydessäni yritän vierailla paikallisissa museoissa, joissa on kerrottu alueen arkipäivän historiaa ja joissa voi tutustua paikallisiin tekstiileihin. Museo toivottavasti sijaitsee jonkun kahvilan lähettyvillä, jolloin matkaseuralaisen ei tarvitse välttämättä poiketa museoon tai voi kiertää museon nopeammassa tahdissa, jos ei ole kiinnostunut katsomaan paikallisia värttinöitä, rukkeja ja käsitöitä.

Tässä kuvia muutamista museoista, joissa on saanut ottaa valokuvia luvan kanssa.

Ensimmäisenä on kuva Kreetalta Rethymnonin luostarin myymälästä, jossa oli myytävänä luostarissa tehtyjä käsitöitä. Siellä oli myytävänä ihania kultakirjailulla koristeltuja liinoja, kynttilöitä, likööriä, ikoneja ja muita käsitöitä. Luostari oli muutenkin mukava paikka, kun oli ensin kävellyt 5 kilometriä ylämäkeen n. 28 asteen lämmössä ja tarjolla oli viileää vettä.

Kävimme myös museossa Historical and Folk Art Museum of Rethymnon. Kuvissa on tyypillistä paikallista kirjontaa, koristellut kangaspuut ja sukkulat sekä vanhoja värttinöitä.

 Krakovassa vierailin Etnografisessa museossa, jossa oli paljon nähtävää useammassa kerroksessa.

Tyynyliinoissa on reikäkirjontaa, ja tyynyn kangas tulee kivasti esiin rei'istä.

Tavallisissa keittiöissä ei ehkä ole ollut näin hienoa koristelua. Kuinka kauan on avolieden koristeet mahtaneet kestää liedestä tulevaa nokea ja savua?

Yksipolkiminen rukki, mahtuu hyvin pieneen tilaan.

Viistorukki ja värttinät seinällä.

Tällaista kinnastekniikkaan en ole aikaisemmin törmännyt. Vasemmalla on muotti, johon laitetaan "loimi", keskellä näytetään, kuinka kinnasta kudotaan, ja oikealla on lopputulos.

Kankaanpainannassa käytettyjä muotteja

Lopuksi vielä muutama kuva Kurkijoella sijaitsevasta museosta: käspaikkoja, rukkeja ja värttinöitä.

 Museossa oli myös paikallisten käsityöläisten töitä myynnissä: komea oljesta tehty pässi ja huovuttamalla tehty mekko.

Lankaa ja värjäyskirjoja

Sain pari viikkoa sitten Villavaarasta aivan ihanaa lankaa: 2-säikeistä kainuunharmas villalankaa. Mervi lähetti minulla lankaa kiitoksena hänelle lähettämästäni Kurkijoen lapasen ohjeesta.

Lanka on mukavan pehmeän tuntuista. Ensin ajattelin, että voisin värjätä langan, mutta taidan jättää vyyhdin kuitenkin alkuperäisen väriseksi.

Värjäyskirjastoni on kasvanut parilla vanhalla kirjalla.

Sain Leenalta viime kesänä Hilja Kontturin vanhan värjäysvihkosen luonnonväreillä värjäämisestä. Kiitos Leena vielä kerran. Värjäyskauden lähestyessä täytyy käydä vihkonen läpi.

Vasemmanpuoleinen kirja on vuodelta 1905, jossa on Neuwoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla. Tämän kirjan sain veljen vaimon siskon perheeltä jo pari vuotta sitten. Heille lähti lahjana kasvivärjätyistä langoista neulottuja lastensukkia.

Tässä kirjassa muistutetaan, että ammeen tai saavin, jossa langat pestään ennen värjäystä, tulee olla rittävän tilava, noin 250 - 300 litraa 10 lankakiloa kohti. Itse tyydyn värjäilemään ja pesemään vähän pienempiä lankaeriä.

Villan tie neuleeksi

Perjantaina aamuvarhaisella lähti Hiitolan Pitäjäseuran naistoimikunnan väkeä Helsinkiin Karjala-talolle. Oli aika "sisustaa" Karjala-talon vitriini vuodeksi eteenpäin. Keski-Suomen piirin näyttely purettiin, ja tilalle laitettaisiin Hiitolan Pitäjäseuran näyttely. Itse luikahdin töistä puolen päivän aikaan mukaan näyttelyn pystytyshommiin.

Näyttelymme teema oli villan tie neuleeksi. Mukana oli runsaasti äitini neulomia lapasia ja sukkia, Raili Palokosken neulakintaita sekä muita neuleita.

Vitriinissä on kolme mallinukkea, jotka on puettu eri tavoilla. Näiden mallinukkien sijoittelu vitriinin on haastavaa, koska vitriini on varsin ahdas. Kun asettelimme keskimmäistä mallinukkea, onnistuin poistumaan vitriinistä ainoastaan ryömimällä ulos mallinuken jalkojen välistä.

Ensimmäisellä mallinukella on vanha essu ja neulomani villapaita. Lisäksi käsissään pari Hiitola sukkaa ja sukan varren kuvion mallin mukaan neulottu myssy.

Keskimmäisellä mallinukella on päällään Vanha-Karjala puku ja vasemmanpuolimmaisella nukella on päällään vanha essu, toisessa kädessä parit valmiit sukat sekä toisessa kädessä työn alla oleva neule. Lattialla on runsaasti neulakintaita, erilaisia sukkia, lankakeriä sekä lankavyyhtejä.

Seinälle ripustettiin runsaasti lapasia ja mukaan saatiin mahtumaan myös rukki.

Pienelle pöydälle asetimme vanhat keritsimet, karstat sekä muutaman villalepereen. Ja tottahan mukaan piti saada myös lammas, joka makoilee pöydän alla villapedillä.

Mukaan oli varattu myös värjäyskattila, mutta sitä emme enää mahduttaneet mukaan, tavaraa oli riittävästi ilman kattilaakin. Tässä vielä yleiskuva vitriinistä. Käykääpä vilkaisemassa, jos käytte Karjala-talolla. Näyttely on pystyssä noin vuoden verran.

Neulakinnasopissa

Olin talvella Espoon työväenopiston neulakinnaskurssilla. Kurssin aikana opettelin kolmea eri pistoa. Kurssin alussa opettelimme yksinkertaista pisto, jossa yksi lenkki on peukalolla ja toinen peukalon takana. Pistolla on useita nimiä: Oslon pisto, ruotsalainen pisto, yksinkertainen suomalainen pisto.

Ensimmäisen kurssiviikon aikana tehtävänämme oli joka päivä tehdä vähintään uusi aloitus. Kun aloituksia teki seitsemänä päivänä peräkkäin, aloitus pikkuhiljaa alkaa jäämään mieleen.
Mitään valmista en tällä pistolla saanut aikaiseksi, kunhan tein alkuja ja jotain muuta kokeilua.

Seuraava pisto, jonka opettelin oli vahvistettu ruotsalainen pisto, jossa on kaksi lenkkiä peukalolla ja yksi peukalon takana. Tällä pistolla tein neulakintaat kurssin aikana. Jälki on kauhean epätasaista, ei mitenkään erityisen katseen kestävää.

Eikä ne näytä ihan samankokoisiltakaan, vaikka tein ne yhtä aikaa. Eli otin kaksi yhtä pitkää lankaa ja tein kintaita samaan tahtiin. Eli sinänsä levennysten yms. pitäisi olla tehty samalla kohdalla. Ehkä työtä tehdessä käsiala muuttuu. Näistä tulee oivat lumityökintaat ensi talvea varten. Tänä keväänä ei toivottavasti tarvitse enää tehdä lumitöitä.

Opettelin kurssilla myös suomalaisen piston, jossa on kaksi lenkkiä peukalolla ja kaksi lenkkiä peukalon takana. Kurssin jälkeen tein kintaat tällä pistolla.

 Nämä kintaat näyttävät jo paremmilta, mutta muoto ei vieläkään ole tasainen. Tämä pisto on myös kauniimman näköinen, jonka vuoksi kintaat näyttävät paremmilta. Ensimmäisissä kintaissa peukaloista tuli ihan mahdottomat, eikä ne näissäkään ole vielä ihan oikean kokoiset. Peukaloissa on ihan liikaa silmukoita.

Reunaan tein kurssilla näytetyn rimpsureunan, jossa tehdään 8 lenkkiä ilmassa, hypätään neljän silmukan yli, ja tehdään neljä lenkkiä kiinni kintaaseen. Ihan hauska reunakoriste. Kintaat on tehty kolmisäikeisestä äitini serkun lampaista kehrätyistä villalangoista, jotka olen värjännyt lupiinilla vihertäviksi. Kuvassa väri ei erotu kunnolla, kun alla on tummeman vihreä pellavakangas, josta on tulossa verhot.

Saimme kursilla myös ohjeet pyöräyttäen tehtävään pistoon ja Åslen pistoon, mutta niitä en kurssin aikana yrittänyt opetella. Ajattelin, että jos muutaman piston oppii ensin, voi muita opetella halutessaan lisää. Täältä löytyy mahtava kokoelma neulakinnastietoja ja linkkejä videoihin.

Kauan saa harjoitella, jotta saisi aikaiseksi alla olevan kuvan mukaisia kintaita. Näin kintaat Hiitolan pitäjäseuran perinnekäsityöillassa. Ne on tehnyt neulakinnastaitaja Raili Palokoski.

Valmistuihan se villatakki lopulta

Taas yksi iäisyysprojekti on valmistunut. Värjäsin n. 400 g harmaata Viking baby ull lankaa kesällä 2011 kokenillilla, ja ajatuksena oli tehdä langoista villatakki tai villapaita.  Inspiraatiota sain Levenwick villatakista, mutta omani tein Tuulia Salmelan kehittämän TTS-mallin mukaan. Aloitin villatakin syksyllä 2011 ja sainkin sen neulottua talven aikana.

Jossain vaiheessa innostuin neulomaan nappilistan ja pääntien, mutta siihen se sitten jäi. Olisi pitänyt löytää villatakkiin sopivat napit.

Napit löytyivät aikanaan, mutta villatakki oli ensin hukassa ja sen jälkeen oli muita kiinnostavampia juttuja, ja villatakki sai olla rauhassa yli vuoden. Lokakuussa ilmat alkoivat viilentyä, villatakki pääsi pingotukseen ja napitkin pääsivät paikoilleen.

Lopullinen villatakki muistuttaa vain etäisesti esikuvaansa. Omien mittojen ottaminen on aina haastavaa, ja taas tuli vähän reilut hihat. Mutta muuten ihan mukava villatakki.

Yleensä tulee värjättyä vain 50 tai 100 g yhtä väriä, mutta kannattaisi värjätä useammin isompia eriä, jotta saisi langat villapaitaa varten.

Haapsalu huiveja

Ostin jo monta vuotta sitten Virossa käydessäni Haapsalu sall huivikirjan, jota olen aina silloin tällöin selannut, ja ihastellut siitä löytyviä ihania Haapsalun huiveja. Vuonna 2011 ostin Helsingin kaapelitehtaalla pidetyiltä Martin markkinoilta ohuen ohutta lankaa, jota huiveissa käytetään. Kerässä oli noin 60 g lankaa. Alla olevassa kuvassa on vertailulankana ohut sukkalanka, jossa puikkokoko suositus on 2-3 mm.

Aloittelinkin huivin neulomista marraskuussa 2011, mutta lanka oli aivan liian ohutta neulottavaksi pimeään aikaan, joten aloitelma jäi kesken. Keväällä 2012 innostuin uudelleen, ja pikku hiljaa huivi eteni. Yhden kuviokerran neulominen kesti aina noin tunnin. Kuviokertoja huivissa on noin 40, joten keskusosan neulominen kesti yli 40 tuntia. Reunuksen tein alkuperäisistä ohjeista poikkeavasti, eli poimin silmukat ja neuloin reunuksen suoraan huiviin. Alkuperäisen ohjeen mukaan reunat neulotaan kahtena kappaleena ja ommellaan jälkikäteen huiviin. Nyt pyöröpuikkoaikaan on paljon helpompaa kuin ennen.

Ja huivi on todella ohut, ja se menee sormuksen läpi, kuten Haapsalu huiven kuuluukin. Kuvio on nimeltään varesejalakiri.

Innostuin neulomaan toisenkin huivin, siihen tilasin langan Virosta. Se on väriltään luonnonvaaleaa, ei valkoista, kuten ensimmäinen neulomani huivi. Siinä kuviomallin nimi on vasabakiri.

Huivit lahjoitin kahdelle ystävälleni, jonka kanssa juhlistin 30 vuotta kestänyttä ystävyyttä tammikuussa.

Itselleni en vielä ole huivia ehtinyt neuloa, ehkäpä jonain päivänä aloitan taas uuden Haapsalu huivin.

Vikkeleitä ja kirjoneuletta

Runsas vuosi on kulunut edellisestä blogin päivityksestä. Vaikka käsitöitä onkin tullut tehdyksi, en ole saanut niitä kuvattua ja blogia päivitettyä.

Osallistuin Ravelryn Suomalaisia perinteitä ryhmän Kevätkirjo yhteisneulontaan, jota neulottiin olympialaisten aikana. Koska aiheen valinta oli vapaa, en tällä kertaa neulonutkaan kirjoneuletta, vaan halusin kokeilla perinteisten vikkelisukkien tekemistä. Suomalaisesta sukkakirjasta löysin Äyräpään vikkelisukat, joiden silmukkamäärä tuntui sopivalta omaan jalkaani.

Ensimmäistä kertaa kokeilin neuloa myös ns. kaksinkertaista nurjaa silmukkaa, jolla vikkelikuvion nurjat silmukat saadaan erottumaan paremmin taustasta.

Saatuani sukat valmiiksi ymmärsin hyvin miksi vikkelisukkia on aikaisemmin neulottu. Pohjekavennusten jälkeen vikkelikuvio vähän kaventaa sukkaa sekä sen avulla sukka istuu kauniisti jalkaan. Kyllä esiäidit osasivat.

Ennen vikkelisukkia ehdin neuloa samaisesta sukkakirjasta Jääsken valko-puna-sinikuvioiset kirjoneulesukat. Nämä valmistuivat nopeasti, kun kuviossa ei ollut pitkiä, sidottavia langanjuoksuja.

 

Nyt on pitkävartisia sukkia talven varalle, vaikka talvi taitaakin olla jo taittumassa. 

Rauhaisaa joulunaikaa!

Vaikka blogi onkin ollut hiljainen, eivät käsityöt ole kokonaan unohtuneet. Olemme serkkuni kanssa kirjoittaneet kuukausittain pääasiassa hiitolaisista käsitöistä Kurkijokelainen-lehteen, ja blogikirjoittelu on jäänyt sitten vähemmälle.

Joulukuun numeroon laadimme äitini kanssa Kansallismuseosta löytämästäni Kurkijoen-lapasesta ohjeen. Mallin selkämys on samanlainen kuin Eeva Haaviston kirjassa Sata kansanomaista kudiokuvinmallia -kirjassa olevan Haminan lapasen. Peukalo on kuitenkin Kurkijoen lapasessa erilainen. Varsi on samankaltainen kuin Mary Oljen kauneimmat käsityöt-kirjassa olevassa Leppävirran lapasessa, mutta vartta ei ole neulottu joustinneuleena ja varren lopusta puuttuu yksivärinen kuviovärillä neulottu kerros. Pikaisella vilkaisulla selkämys muistuttaa Leppävirran lapasta, mutta ruutukuvio on erilainen. Eli hyvin pienistä eroista nämä eri mallit koostuvat.

Sukkien ja lapasten myötä toivotan rauhaisaa joulunaikaa!