sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Martin markkinoilla

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään aina marraskuun loppupuolella Martin markkinat.

Tänäkin vuonna ruuhka oli suuri ja ruokamyyjien lähelle en yrittänyt päästä, vaan keskityin käsitöitä markkinoivien pöytiin.

Mukana oli Külli Jacobson, jonka pöytä oli täynnä värikkäitä virolaisia lapasia. Juttelin hänen kanssaan hetken perinneneuleista, ja ostin pienen vihkosen, joissa on lapaskuvioita. Kotona laskeskelin kuvien perusteella, että osassa lapasista on 80 silmukka puikoilla, joten ohuesta langasta lapaset on tehty. Sen vuoksi ne ovatkin niin kauniita, kun kuvioita on paljon.


Markkinoilla oli paljon lapasmyyjiä, Viron villaakin oli paikoitellen myynnissä. Montaa vyyhtiä hypistelin käsissä, mutta totesin kotona olevan riittävästi lankaa ja jätin villat ostamatta.


 Siellä täällä näkyi kivoja töitä, joissa oli kuvioita otettu vanhasta perinteestä. Alla olevassa kuvassa on kivoja neulehameita ja villahousuja, joiden kuviot ovat tuttuja lapasista. Kansallispukukankaasta tehdyt laukut ja kukkarot olivat myös kauniita, mutta jäivät tällä kertaa myyjälle.


Ostin yhden lapaskirjan, joka on englanninkielinen ja sisältää tietoa kirjoituista lapasista. Kuvassa on myös vihko, jossa on kauniita lapaskaavioita ohuelle langalle. Virolaisista pirtanauhoista kertova kirja jäi myyntipöytään.


Ostin 85 g ohue ohutta villalankaa, joka ehkä joskus päätyy Haapsalu huiviksi. Olen aikaisemminkin ostanut Martin markkinoilta tuota ohutta huiveissa käytettävää lankaa. Kerä maksoi 5.90, ja siitä saa ison huivin, sen verran ohutta lanka on. Langan lisäksi ostin pari patalappua ja kuvioidut sukat.



Markkinat ovat auki vielä tänään, sunnuntaisin on yleensä vähemmän ruuhkaisaa.


3 kommenttia:

Sari_Suu kirjoitti...

Mukavaa ja värikästä.ITämän tapahtuman voi lisätä to visit -listalle. Joskos ensi vuonna.

Päivikki kirjoitti...

Olisipa ollut aikaa tulla Martin markkinoille! Ihania neulejuttuja siellä näyttää olleen. Miulla on haaveena neuloa lapaset jostain todella ohuesta langasta, jotta saisin tarpeeksi kuvioita mahdutettua. Nyt olen tainnut löytää sopivaa lankaankin...
Mie en olisi kyllä selvinnyt noin maltillisilla ostoksilla.

Leena kirjoitti...

Kävin lukemassa tämän jo jokunen aika sitten, mutta silloin jäi kommentoimatta.
Hauskaa että noilta Helsingin martinmarkkinoilta nostit kaksi Annelle ja minulle tuttua asiaa esiin.
Kylli oli meidän opettajamme, kun olimme Setomaalla lapasten teon syventävissä opinnoissa. Näimme silloin hänen täpötäydet matkalaukkunsa, missä lapaset kulkevat paikasta toiseen. Kristi, kirjottujen lapasten kirjan kirjoittaja oli opettajamme Tartossa. Silloinhan emme vielä tunteneet toisiamme. Minulla on tuo kirja viron kielellä. Oli kiva saada tieto, että se on käännetty englanniksi. Tuli oikein ikävä Airin käsityömatkoja.