lauantai 30. lokakuuta 2010

Saltkråkan

Jotain neuleitakin on syntynyt, vaikka raportoitavaa ei toistaiseksi olekaan ollut. Monet työt ovat viimeistelyä vaille valmiit.

Sain valmiiksi parit sukat, jotka annoin ystävilleni, kun tapasimme tällä viikolla. Malli on Ullasta löytyvä Saltkråkan. Lankana oli Gjestalin Janne. Lankaa kului vähän vajaat 150 g/ sukkapari. Yllättäen harmaa lanka oli vähän karheampaa kuin valkoinen. Samoin siitä tuli vähän leveämpi sukka samalla silmukkaluvulla ja samoilla puikoilla. Kokoa piti vähän arpoa, kun oma jalkani on pieni, ja ystävilläni on vähän isommat jalat. Onneksi kummatkin sukat olivat sopivat.

Blogger taas vaihteeksi kääntää näitä kuvia ihan miten sattuu, joten tämäkin kuva on nyt vähän oudosti.

Tässä lähikuva palmikkokuviosta. Mallineule oli helppo, mutta varmuuden vuoksi pidin ohjetta lähettyvillä, jotta saatoin tarkistaa miten ne palmikot taas menivätkään.
Eteen tuli yksi palmikkokuvio, ja taakse kaksi rinnakkaista palmikkoa. Väliin sitten kaksoishelmineulette. Harmaisiin sukkiin tein pelkkää helmineuletta, enkä osaa sanoa, että kumpi sopii sukkaan paremmin.

Kummatkin sukat menivät vielä sukkasatoon, kun ehtivät valmistua näin lokakuussa.

2 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kauniit sukat! Lankojen värien paksuuserot on uskomattoman suuria välillä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa upeita palmikoita.