tiistai 29. heinäkuuta 2008

Kesäblogi

Kiitos Kaijaleena saamastani Kesäblogi tunnustuksesta.

Tässä säännöt:

Säännöt:
1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nimeä vähintään 5 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Monien blogien joukosta oli vaikeata valita 5 blogia. Tässä muutama, jota olen seurannut kesän aikana, ja jotka ovat mielestäni mukavasti kertoneet kesästä:


1. Puikottelua

2. Hiphuu, hymyyn suu

3. Muoriskan kammari

4. JaanaMaa

5. Kangaskasa

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Herukka-aika

Herukka-aika on käsillä. Punaiset viinimarjat kypsyvät pikapuoliin ja ensi viikolla on tiedossa mehunkeittoa.

Hurmaavat huivit kirjan mallin herukkahuivi valmistui jo toukokuun lopussa, mutta pääsi kuvaukseen vasta nyt.

Lankana on Marks & Kattens mohair lankaa, jota neuloin kaksinkertaisena. Mallikuvio oli helppo, lopussa ehkä jo vähän puuduttava.

Koska lankaa oli rajallinen määrä, huivista tuli tasan sen mittainen, mitä lankaa riitti. Alunperinkin tiesin, että lanka riittää huiviin, jonka kiinnipitämiseksi täytyy miettiä jokin juttu. Koska lopullista kiinnityssysteemiä vielä ole, laitoin pari Knit Picsin puikkoa kuvaan.


Huivi pääsee syksymällä käyttöön, vaikka onkin enemmän keväinen väri.

Koska huivi valmistui jo toukokuussa, se osallistuu Project Spectrumiin. Tosin kesä-heinäkuussa en ole miettinyt koko Project Spectrumia, joten taitanee jäädä osaltani kesken, kun mitään näille kuukausille tarkoitettua väriä ei varmaankaan synny.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Lupiinivärjäilyjä

Monista blogeista huomasin, että tänä vuonna lupiininkukilla oli saatu sinistä sävyä. Ilmeisesti väräilin sen verran myöhään, että sinistä sävyä en saanut, mutta kauniin vaalean vihreää sain värjättyä. Se on kuvassa tuo vasemmanpuoleinen vyyhti. Sain itse samaa sävyä jo viimevuonna lupiinin kukilla värjätessäni.

Koska liemi oli yhä varsin sinertävän väristä, laitoin jälkiliemeen vaaleanharmaan vyyhdin, ja siihenkin tarttui hento vihreä sävy. Kummassakin vyyhdissä on 100g lankaa.

Rina oli jostain selvitellyt, että sininen ja ehkäpä tuo vaaleanvihreäkin sävy on sellainen, ettei se ole valonkestävää.
Täytynee käyttää lanka sellaiseen, joka ei joudu altistumaan valolle kovinkaan paljon.



Tässä kaikki tänä vuonna lupiinilla värjäämäni langat, vasemmalta oikealle:

- lupiinin kukat luonnonvalkoinen Virtain Villa
- lupiinin kukat jälkiväri vaaleanharmaa Virtain Villa
- lupiinin lehdet jälkiväri tummanharmaa Virtain Villa
- lupiinin lehdet luonnonvalkoinen Virtain Villa

Parhaillaan on lanka krappiliemessä imemässä värejä. Ekaa kertaa värjäyskurssin jälkeen värjään krapilla, joten mielenkiintoista nähdä mitä sävyä itse saan. Kurssilla tuli aika lohenpunaista.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Kuvia saamistani paketeista

Kiitos saamistani osaanotoista. Ne lämmittivät mieltäni suuren surun hetkellä.

Kesäkuun alkupuolella sain kaksi pakettia, joita en silloin jaksanut kuvata ja siirtää blogiini näkyviin. Nyt vihdoin sain kuvat siirrettyä, ja pikkuhiljaa alan muutenkin päivittämään blogia.

Ensimmäinen paketti oli Risulinnulta, Risulinnun puutarhablogista.
Paketissa oli kiva pajusta tehty kevätpörriäinen, ja pussilinen Malacon Truly karkkeja, jotka oli kuvaushetkellä jo paremmassa tallessa. Kiitos mukavasta paketista.

Toinen paketti oli Villavaaralta. Paketti oli mukavassa Marimekkokuosisessa rasiassa ja sisältä löytyi iso vyyhti kauniinväristä Virolaista villaa, Red Heartin Sport Sokcs Colos sukkalankaa, sekä Magic Towel. Kiitos ihanasta paketista. Langat eivät ole vielä päässeet puikoille, mutta ohjeita olen kyllä katsonut sillä silmällä, että mitkä olisivat sopivia ohjeita näille langoille. Sukkalangassa on kivat pastellisävyt, ja lankaa on runsaasti, joten siitä saisi ehkä pitempivartisetkin sukat aikaiseksi pieneen jalkaani.

Käsitöiden saralla on ollut hiljaiseloa, lähinnä olen keskittynyt karstamyllyn käytön opetteluun ja kehrännyt vähän lankaa. Lupiinin kukillakin olen värjännyt, ja laitan niistä kuvia vähän myöhemmin.