sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Meinasi tulla Möbius

Syksyllä kokenellilla värjättyjen punaisten lankojen vuoro on päästä kutimelle. Koska lankoja ei yksin ole riittävästi villapaitaan eikä kahta samansävyistä kerää ole, tarvitaan jotain yksiväristä lankaa ja sellainen malli, jossa väripinnan vaihtuminen ei haittaa.

Syksyn Interweave Knits lehdessä oli kivannäköinen Colette pullover, jota ajattelin näistä langoista kutoa.

Koska oma lankani on Nallea ja neuletiheys ei täsmää, on tarvinnut laskea silmukat yms. uudelleen. Toivottavasti malli ei kovasti kärsi näistä muunnoksista.





Olin sujuvasti ehtinyt neuloa ensimmäisestä yrityksestä toisen ketturivin alkuun, kun huomasin, että olen onnistunut tekemään Möbiuksen = neule kiersi itsensä ympäri. Vaikka olen neulonut jo muutamia vuosikymmeniä, en koskaan ennen ole onnistunut tekemään tällaista. Ja koska alussa neule on aika kierteinen muutenkin, en sitä huomannut aikaisemmin.

Ei auttanut muu kuin purkaa tekele. Onneksi huomasin sen edes tuossa vaiheessa. Jatkossa täytyy olla tarkempi, suljetun neuleen aloituskohdassa.

Mutta nyt on homma hanskassa, ja neule etenee mukavasti.

I started Collette pullover from Interweave knits and managed to start it making Möbius. Luckily I notices it after I have knit the first fox-round.

2 kommenttia:

muoriska kirjoitti...

Voi tuo on sattunut minulle useastikin, mutta sitä on oppinut parin kierroksen jälkeen tarkistamaan että varmasti menee oikein.. :)

Millipede Bead kirjoitti...

This is the cutest sweater i think i've ever seen! I saw it on ravelry. You had favorited my sister's socks (moonrover). I just wish i knew your language so i could read your blog!!
great knitting and crocheting!!!
Ashleigh