Villan tie neuleeksi

Perjantaina aamuvarhaisella lähti Hiitolan Pitäjäseuran naistoimikunnan väkeä Helsinkiin Karjala-talolle. Oli aika "sisustaa" Karjala-talon vitriini vuodeksi eteenpäin. Keski-Suomen piirin näyttely purettiin, ja tilalle laitettaisiin Hiitolan Pitäjäseuran näyttely. Itse luikahdin töistä puolen päivän aikaan mukaan näyttelyn pystytyshommiin.

Näyttelymme teema oli villan tie neuleeksi. Mukana oli runsaasti äitini neulomia lapasia ja sukkia, Raili Palokosken neulakintaita sekä muita neuleita.

Vitriinissä on kolme mallinukkea, jotka on puettu eri tavoilla. Näiden mallinukkien sijoittelu vitriinin on haastavaa, koska vitriini on varsin ahdas. Kun asettelimme keskimmäistä mallinukkea, onnistuin poistumaan vitriinistä ainoastaan ryömimällä ulos mallinuken jalkojen välistä.

Ensimmäisellä mallinukella on vanha essu ja neulomani villapaita. Lisäksi käsissään pari Hiitola sukkaa ja sukan varren kuvion mallin mukaan neulottu myssy.

Keskimmäisellä mallinukella on päällään Vanha-Karjala puku ja vasemmanpuolimmaisella nukella on päällään vanha essu, toisessa kädessä parit valmiit sukat sekä toisessa kädessä työn alla oleva neule. Lattialla on runsaasti neulakintaita, erilaisia sukkia, lankakeriä sekä lankavyyhtejä.

Seinälle ripustettiin runsaasti lapasia ja mukaan saatiin mahtumaan myös rukki.

Pienelle pöydälle asetimme vanhat keritsimet, karstat sekä muutaman villalepereen. Ja tottahan mukaan piti saada myös lammas, joka makoilee pöydän alla villapedillä.

Mukaan oli varattu myös värjäyskattila, mutta sitä emme enää mahduttaneet mukaan, tavaraa oli riittävästi ilman kattilaakin. Tässä vielä yleiskuva vitriinistä. Käykääpä vilkaisemassa, jos käytte Karjala-talolla. Näyttely on pystyssä noin vuoden verran.

Neulakinnasopissa

Olin talvella Espoon työväenopiston neulakinnaskurssilla. Kurssin aikana opettelin kolmea eri pistoa. Kurssin alussa opettelimme yksinkertaista pisto, jossa yksi lenkki on peukalolla ja toinen peukalon takana. Pistolla on useita nimiä: Oslon pisto, ruotsalainen pisto, yksinkertainen suomalainen pisto.

Ensimmäisen kurssiviikon aikana tehtävänämme oli joka päivä tehdä vähintään uusi aloitus. Kun aloituksia teki seitsemänä päivänä peräkkäin, aloitus pikkuhiljaa alkaa jäämään mieleen.
Mitään valmista en tällä pistolla saanut aikaiseksi, kunhan tein alkuja ja jotain muuta kokeilua.

Seuraava pisto, jonka opettelin oli vahvistettu ruotsalainen pisto, jossa on kaksi lenkkiä peukalolla ja yksi peukalon takana. Tällä pistolla tein neulakintaat kurssin aikana. Jälki on kauhean epätasaista, ei mitenkään erityisen katseen kestävää.

Eikä ne näytä ihan samankokoisiltakaan, vaikka tein ne yhtä aikaa. Eli otin kaksi yhtä pitkää lankaa ja tein kintaita samaan tahtiin. Eli sinänsä levennysten yms. pitäisi olla tehty samalla kohdalla. Ehkä työtä tehdessä käsiala muuttuu. Näistä tulee oivat lumityökintaat ensi talvea varten. Tänä keväänä ei toivottavasti tarvitse enää tehdä lumitöitä.

Opettelin kurssilla myös suomalaisen piston, jossa on kaksi lenkkiä peukalolla ja kaksi lenkkiä peukalon takana. Kurssin jälkeen tein kintaat tällä pistolla.

 Nämä kintaat näyttävät jo paremmilta, mutta muoto ei vieläkään ole tasainen. Tämä pisto on myös kauniimman näköinen, jonka vuoksi kintaat näyttävät paremmilta. Ensimmäisissä kintaissa peukaloista tuli ihan mahdottomat, eikä ne näissäkään ole vielä ihan oikean kokoiset. Peukaloissa on ihan liikaa silmukoita.

Reunaan tein kurssilla näytetyn rimpsureunan, jossa tehdään 8 lenkkiä ilmassa, hypätään neljän silmukan yli, ja tehdään neljä lenkkiä kiinni kintaaseen. Ihan hauska reunakoriste. Kintaat on tehty kolmisäikeisestä äitini serkun lampaista kehrätyistä villalangoista, jotka olen värjännyt lupiinilla vihertäviksi. Kuvassa väri ei erotu kunnolla, kun alla on tummeman vihreä pellavakangas, josta on tulossa verhot.

Saimme kursilla myös ohjeet pyöräyttäen tehtävään pistoon ja Åslen pistoon, mutta niitä en kurssin aikana yrittänyt opetella. Ajattelin, että jos muutaman piston oppii ensin, voi muita opetella halutessaan lisää. Täältä löytyy mahtava kokoelma neulakinnastietoja ja linkkejä videoihin.

Kauan saa harjoitella, jotta saisi aikaiseksi alla olevan kuvan mukaisia kintaita. Näin kintaat Hiitolan pitäjäseuran perinnekäsityöillassa. Ne on tehnyt neulakinnastaitaja Raili Palokoski.

Valmistuihan se villatakki lopulta

Taas yksi iäisyysprojekti on valmistunut. Värjäsin n. 400 g harmaata Viking baby ull lankaa kesällä 2011 kokenillilla, ja ajatuksena oli tehdä langoista villatakki tai villapaita.  Inspiraatiota sain Levenwick villatakista, mutta omani tein Tuulia Salmelan kehittämän TTS-mallin mukaan. Aloitin villatakin syksyllä 2011 ja sainkin sen neulottua talven aikana.

Jossain vaiheessa innostuin neulomaan nappilistan ja pääntien, mutta siihen se sitten jäi. Olisi pitänyt löytää villatakkiin sopivat napit.

Napit löytyivät aikanaan, mutta villatakki oli ensin hukassa ja sen jälkeen oli muita kiinnostavampia juttuja, ja villatakki sai olla rauhassa yli vuoden. Lokakuussa ilmat alkoivat viilentyä, villatakki pääsi pingotukseen ja napitkin pääsivät paikoilleen.

Lopullinen villatakki muistuttaa vain etäisesti esikuvaansa. Omien mittojen ottaminen on aina haastavaa, ja taas tuli vähän reilut hihat. Mutta muuten ihan mukava villatakki.

Yleensä tulee värjättyä vain 50 tai 100 g yhtä väriä, mutta kannattaisi värjätä useammin isompia eriä, jotta saisi langat villapaitaa varten.

Haapsalu huiveja

Ostin jo monta vuotta sitten Virossa käydessäni Haapsalu sall huivikirjan, jota olen aina silloin tällöin selannut, ja ihastellut siitä löytyviä ihania Haapsalun huiveja. Vuonna 2011 ostin Helsingin kaapelitehtaalla pidetyiltä Martin markkinoilta ohuen ohutta lankaa, jota huiveissa käytetään. Kerässä oli noin 60 g lankaa. Alla olevassa kuvassa on vertailulankana ohut sukkalanka, jossa puikkokoko suositus on 2-3 mm.

Aloittelinkin huivin neulomista marraskuussa 2011, mutta lanka oli aivan liian ohutta neulottavaksi pimeään aikaan, joten aloitelma jäi kesken. Keväällä 2012 innostuin uudelleen, ja pikku hiljaa huivi eteni. Yhden kuviokerran neulominen kesti aina noin tunnin. Kuviokertoja huivissa on noin 40, joten keskusosan neulominen kesti yli 40 tuntia. Reunuksen tein alkuperäisistä ohjeista poikkeavasti, eli poimin silmukat ja neuloin reunuksen suoraan huiviin. Alkuperäisen ohjeen mukaan reunat neulotaan kahtena kappaleena ja ommellaan jälkikäteen huiviin. Nyt pyöröpuikkoaikaan on paljon helpompaa kuin ennen.

Ja huivi on todella ohut, ja se menee sormuksen läpi, kuten Haapsalu huiven kuuluukin. Kuvio on nimeltään varesejalakiri.

Innostuin neulomaan toisenkin huivin, siihen tilasin langan Virosta. Se on väriltään luonnonvaaleaa, ei valkoista, kuten ensimmäinen neulomani huivi. Siinä kuviomallin nimi on vasabakiri.

Huivit lahjoitin kahdelle ystävälleni, jonka kanssa juhlistin 30 vuotta kestänyttä ystävyyttä tammikuussa.

Itselleni en vielä ole huivia ehtinyt neuloa, ehkäpä jonain päivänä aloitan taas uuden Haapsalu huivin.