Käsityönäyttely

Kiitos julkaisemaamme kirjaan liittyviin kommentteihin. Äitini ja tätini olivat kirjasta hyvin yllättyneitä, ja kirja on jo tilattu kaikille serkuksille.

Vaikka olenkin ollut lomalla, ei oikein mitään ole valmistunut. On ollut loistava kesäkeli, joka ei ole houkutellut lainkaan kutomiseen tai kehräämiseen. Vähän värjäilyä on tullut tehtyä, mutta niitäkin aikaisempiin kesiin verrattuna maltillisesti.

Olen vähän kokoillut materiaalia käsityönäyttelyyn. Lupauduin viemään värjäykseen ja kehräykseen liityviä tuotoksiani Hiitolan pitäjäseuran käsityönäyttelyyn, joka pidetään Porissa 7.-8.8 kauppaoppilaitoksella. Meitä on noin 10 Hiitolan pitäjäseuran jäsentä, joiden käsitöitä on esillä näyttelyssä. Näyttely on osa Hiitolan pitäjäseuran vuosittain pidettäviä pitäjäjuhlia. Mikäli satutte liikkumaan sielläpäin, kannattaa poiketa lauantaina, jolloin näyttelyyn on vapaa pääsy.

Käsityönäyttelyä odotellessa tässä on kuvia Muhun Koguvan museon värikkäistä käsitöistä. Kävimme museossa kesälomareissulla.





Virolainen kirjonta on värikästä ja kaunista.

Kirjallista puuhaa

Blogini on ollut suht hiljainen koko kevään, ja vihdoin voin paljastaa syyn. Olemme serkkuni kanssa tehneet omakustannekirjaa äitiemme ja tätiemme tarinoista. Kirja saapui kesäkuun lopussa, ja eilen on ollut kirjan julkistus. Kirjan teko on pidetty salassa, ja vain muutama henkilö on siitä tietänyt etukäteen. Yksi heistä on ystäväni Minna, joka teki suuren urakan, ja oikoluki tekstin ja antoi hyviä kommentteja kirjan parantamiseksi.

Kirja on tilattu Blurbin kautta käyttäen heidän ohjelmaansa kirjan tekoon.
Tarinat ovat äitiemme ja tätiemme kirjoittamia tarinoita heidän lapsuudestaan Karjalassa, evakkomatkoiltaan, tarinoita jatkosodan ajalta Hiitolasta ja lopulta asettumisesta Länsi-Suomeen. Nämä olemassa olevat tarinat koostimme kirjaksi. Mukana on myös äitini ja tätieni kirjoittamia runoja ja suvun vanhoja valokuvia, jotka skannasimme ja muokkasimme kirjaan sopiviksi.

Mukana on myös tätini ja iso-tätini hahmottama Karjalaan jääneen talon pihapiiri.


Tätini on kerännyt Hiitolassa käytettyjä murresanoja, joita kirjan lopussa on pari sivua.

Kirjan tekeminen oli iso homma, vaikka meitä olikin kaksi sitä tekemässä. Tekstien valinta ja puhtaaksikirjoitus, kuvien skannaaminen ja muokkaaminen, sijoittelu kirjaan, oikoluku ja tietojen tarkistus jne. veivät yllättävän paljon aikaa.

Kirjan tekeminen on ollut myös merkittävä tapa tutustua oman suvun historiaan. Sitä on yrittänyt kuvitella, että mitähän mummoni on 30-vuotiaana miettinyt, kun hän on lähtenyt mullivaunussa evakkoon kolmen alle 10-vuotiaan lapsensa kanssa kohti tuntematonta määränpäätä. Mies oli rintamalla ja appivanhemmat tulisivat myöhemmin karjan kanssa, ja hänen omat vanhempansa lähtivät eri seudulle. Kyllä siinä on varmaan monta kyyneltä vuotanut.

Äitini ja tätieni lapsuuden leikit sotaromun keskellä ovat myös koskettavia. Ihme, ettei kukaan heistä loukkaantunut, kun he polttivat ruutia, leikkivät korsuissa ja löysivät nalleja ja kranaatteja. Jo pienestä pitäen vanhimmat lapset laitettiin viemään naapuriin tietoa liikkeellä olevista desanteista, ja he kohtasivat myös korsujen purkutöissä olleita sotavankeja. Näitä kokemuksia ajatellessa tuntuu, että pieniä ne ovat monet nykyajan murheet.

Tunnemme serkkuni kanssa ylpeyttä siitä, että olemme saaneet äitiemme ja tätiemme lapsuuden tarinat koottua niin, että jälkipolvetkin voivat niistä nauttia.

Mielikuvituksen puutetta

Liekö mielikuvituksen puutetta, kun puikoille tuntuu päätyvän vain huiveja. Huivit ovat siitä helppoja, että niissä ei ole ommeltavia saumoja ja koottavia osia. Ainoa valmistumista viivyttävä asia on pingottaminen.

Ennen Karjalan matkaa puikoille pääsi Knittyssä ollut Annis-huivi. Ajattelin ensin ottaa tämän matkaneuleeksi, mutta ehdin saada tämän melkein valmiiksi ennen matkaa. Huivi on kudottu Virtain Villan yksisäikeisestä langasta, jonka olen värjännyt sinipuun ja kokenillin sekoituksella violetiksi. Kuvassa langan epätasainen värjäys ei eroitu.
Huivi oli nopea kutoa, ja siitä tuli kivan mallinen, kun siinä neulottiin lyhennettyjä kerroksia.

Toukokuussa kudoin huivin aikaisemmin kutomieni huivien jämälangoista. Malli oli Ravelrystä löytämäni Meandering Vines -huivi. Tämä huivi oli vaihteeksi suorakaiteen muotoinen. Kudoin niin kauan kuin lankoja riitti, ja taas tuli aika iso huivi.

Huiviin on hyvä kääriytyä, vaikka nyt onkin ollut niin lämpimiä kelejä, ettei iltaisinkaan ole tarvittu pitkähihaisia vaatteita.

Nyt ei ole huiveja puikoilla, joten ensi kerralla todennäköisesti jotain muuta.

Kesäretki Karjalaan

Olin kesäkuun puolivälissä Hiitolan pitäjäseuran kesämatkalla Karjalassa äidin, tätien, serkkujen ja muiden tuttujen kanssa. Ensimmäisen yön olimme Viipurissa. Sää oli hyvä, joten osa meistä lähti käymään Viipurin linnassa.

Vaikka rakennustelineet ovat olleet linnan tornin ympärillä jo pitkään, pääsi torniin käymään. Sieltä oli hyvä näkymä yli kaupunkin. Viime aikoina Viipuria on kunnostettu mukavasti, ja vanhat korjatut rakennukset ovat mukavan näköisiä.

Seuraavana päivänä vierailimme Konevitsan Luostarissa. Meillä oli hyvä opas, joka puhui hyvin suomea ja tiesi Konevitsan historiaa. Oikein mielenkiintoinen paikka. Yläkirkon maalaukset olivat varsin huonossa kunnossa, vaikka niitä oli yritetty kunnostaa. Alakirkko oli sen sijaan oikein kauniissa kunnossa. Kierrokseemme kuului myös munkkien hieno lauluesitys yläkirkossa.

Kävelimme saaren toiseen päähän, jossa oli pieni skiitta. Varsinaista eristyneisyyttä Konevitsan luostarissa ei ole. Munkkeja on nykyisin 20, jossain vaiheessa niitä on ollut 200.


Ennen sotia Konevitsassa on ollut armeijan tukikohta. Alapuolella oleva kuva on vanha kasarmirakennus. Oli hieno käydä saarella, jossa isoisänikin on aikanaan käynyt armeijan.

Loppuajan vietimme Hiitolassa ja kävimme äitini ja muutamien muiden vanhoilla kotipaikoilla. Tihkusää ei menoa haitannut, vaan tunnelma oli mukava, kuten aina.

Matkan aikana oli hyvää aikaa kutoa. Minulla oli 150 g lankaa mukana ja Kaisan suunnitteleman Basilika-huivin ohje. Matka-aika ei ihan riittänyt huivin valmistumiseen, vaan reunusta jäi kutomatta noin 10 cm. pätkä.

Huivi oli mukava matkakudottava, vaikka en kunnolla oppinutkaan reunuksen pitsikaaviota, vaan jouduin pitämään sitä koko ajan edessäni. Valtaosa kutomistani huiveista menee lahjaksi, mutta tämän taidan pitää itse.


Muitakin huiveja on valmistunut, mutta niistä sitten vähän myöhemmin