sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Messuhankintoja

Olin eilen Helsingin kädentaitomessuilla Wanhassa Satamassa, ja kotiin lähti monen monta nyssykkää ja pussukkaa.

Jonkinverran ostin merinovillaa kehräyskurssia silmälläpitäen. Jospa sitä oppisi kehräämään noista lankaa. Värejä valitsin muutaman, joten sävyjä voi yrittää sekottaa, jos kyllästyy yksiväriseen.






Lisäksi tarttui monen moista lankaa. Valtaosa on tarkoitettu huivilangoiksi. Ainoastaan tuo pompulalanka on tarkoitus kutoa nalleksi. Ohjeet sain langan mukana, joten ehkä se siitä syntyy.






Kehrääjäoppilas ei tule toimeen ilman karstoja, joten sellaiset hankin messuilta. Kuvassa lisäksi kehruukurssia varten pari nöttöstä pellavakuitua. Lisäksi ensimmäinen lepereharjoitelma. En tiedä onko se oikeaoppisesti tehty, mutta jonkinlainen viritelmä kumminkin. Nyt voin karstata ne kaikki huovutusvillaan pienet palat, jotka on kehrätessä irronneet, eikä sellaisenaan voi yrittää kehrätä.


Lopusi vielä satsi väriaineita: krappia, kokenillia, indigoa, sinipuuta ja punapuuta. Näiden kanssa syksy kuluu mukavasti, ja saa vähän punaisia värejä kaikkien kasveista saatujen keltaiste, vihreiden, kellanvihreiden ja kellanruskeiden rinnalle.

Paljon oli myyjiä messuilla, ja paljon sitä tuli osteskeltua, mutta monelta ostokselta pystyin myös itseni hillitsemään.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ostoksia!
Mikä firma möi väriaineita? Mietin vain jo tulevaa Tampereen käsityömessua, että olisikohan sielläkin sama myyjä?

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaisia ostoksia juu-u :) Maltan tuskin odottaa kun "korkkaat" nuo väriainepussukat.

Anonyymi kirjoitti...

Olenkin tilannut Tetri Desingiltä krappijauheeni ym. Ystävällinen ja mukava myyjä!