torstai 14. tammikuuta 2010

Sytomyssykampanja

Monessa blogissa olen törmännyt tähän sytomyssykampanjaan.

Itsekin päätin osallistua tähän hyväntekeväisyyskampanjaan. Käsitöitä harrastanut kummitätini sairasti syöpää ja kärsi myös hiustenlähdöstä, joten on mukava jos voi auttaa vastaavassa tilanteessa olevia.

Tässä ovat kaksi ensimmäistä virkkaamaani sytomyssyä.

Lankana on baby ull, joka toivottavasti ei kutita, vaan sopii herkkää ihoa vasten. Vaaleanpunainen on kasvivärjättyä baby ull lankaa.

Myssyissä olevat kukat olen virkannut "Anna kaikkien kukkien kukkia" -kirjan mallien mukaan.
Ensimmäisenä on jouluruusu, jonka mallista poiketen tein yksivärisenä.

Toinen malleista on irlanninruusu.


Ja koska olen mukana pääasioissa, ovat nämä myös sinne meneviä tuotoksia.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäiset valmistuneet

Vuoden ensimmäiset käsityöt on valmistuneet. Kudoin työkaverini helmikuussa syntyvälle vauvalle ihan minikokoisen myssyn ja villatakin. Ne ovat sopivan kokoisen sen aikaa, että on tullut kesä ja toivottavasti lämmin. Lankana on valkoinen Viking baby ull, ja koristeena samainen lanka, mutta jonka olen kasvivärjännyt.

Myssy on tehty Dropsin perusvauvamyssyn ohjeella.
Myssyn lisäksi tein villatakin, sekin on Dropsin ohjeen mukaan kudottu. Lyhennetyissä kerroksissa käytin Tuulian paitapajassa oppimaani tekniikka, jonka avulla ei käännöksissä jäänyt reikiä, vaan neulepinta näyttää ihan tasaiselta.

Tässä vielä setti kokonaisuudessaan. Syntyvän lapsen sukupuolta en tiedä, mutta toivottavasti tämä lievän hempeä väritys ei haittaa, vaikka lapsi olisikin poika. Ruskeaa koristeväriä on kuitenkin enemmän kuin tuota pikkaisen punertavaa beessiä (ei se kuitenkaan ole vaalenapunainen).

Osallistun myös tammikuussa pääasioihin, joten myssy on osa kimppapiponeulontaa.

Mukavaa loppiaista!

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Katsaus vuoteen 2009

Vuoden vaihteen kunniaksi pidän pienen katsauksen käsityövuoteen 2009.

Ensimmäisenä on kooste neuleista ja virkkauksista, joita vuoden aikana tein. Eniten kudoin huiveja, yhteensä 8 kpl. Lisäksi yritin vähentää kasvivärjättyjen lankojen määrää. Uusi tekniikka, jonka viime vuonna opettelin, oli Tuulian TTS. Huomionarvoisin suoritus taisi olla yli 25 vuotta marinoitujen isoäidinneliöiden kasaaminen peitoksi. Varsinkin kun en edes muistanut ko. tilkkujen olemassaoloa.


Jonkin verran kehräsin myös lankaa, joista pari kappaletta on päätynyt jo huiveiksi. Kehruussa opettelin vuoden loppupuolella pitkävetoa, joka pikku hiljaa alkaa sujumaan. Kehruun saralla kaikkein mukavinta on ollut huomata innostuksen leviäminen laajemmalle. Loppuvuodesta Suomeen rantautui runsaasti uusi rukkeja. Lisäksi pääkaupunkiseudun kehruutapamisiin on tullut yhä enemmän väkeä.


Kasvivärjäys jatkui kesällä, ja lankaa on varastossa yllin kyllin. Värjättävää lankaakin on kyllä varastossa runsaasti. Värjäyksessä opin sen, että lupiininkukilla värjätyt langat haalistuvat jo pimeässä varastossa. Vaikka väri tuoreeltaan on tosi kaunis, niin valitettavasti se ei tunnu säilyvän juuri lainkaan.
Uudet tekniikat tuli opeteltua lähinnä muilla käsityön alueilla. Suurimmat valmistuneet työt olivat feresi ja kasvivärjätyistä langoista tekemäni miniryijy. Niistä olen erityisen ylpeä. Lisäksi opettelin viitelöintiä ja neulakinnastekniikkaa. Feresin ompelu ja neulakinnastekniikan opettelu olivatkin viime vuoden alussa laittamiani tavoitteita käsityön alueella.


Tälle vuodelle en laita mitään tavoitteita, mutta joka vuosi on mukava opetella jotain uusia tekniikoita. Nyt keväällä osallistun työväenopiston rauta-aikaset nauhat kurssille ja hopeatyökurssille, joten siinä on muutamia uusia alueita opittavaksi.

Mukavaa käsityövuotta 2010!