lauantai 8. syyskuuta 2007

Liian isot lapaset

Kudoin kasvivärjätystä Virtain Villasta lapaset. Ohje oli Knittyn tiffany malli, joka oli tarkoitettu paljon ohuemmalle langalle. Ajattelin jo silmukoita luodessani, että silmukkamäärä on aika iso, mutta koska en ole vähään aikaan kutonut lapasia, niin en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Ja koska lapaset eivät tule minulle itselleni, niin ajattelin, että naisten normaalissa koossa on vähän enemmän silmukoita, kuin mitä itselleni tekisin.


Aika äkkiä huomasin, että niistä tulee tosiaan aika isot, mutta ei hätää, nämä ovat 100% villaa, joten seuraavaksi nämä matkaavat pesukoneeseen. Malli oli mukavan vaihteleva, ja pitkästä aikaa oli kiva tehdä kirjoneuletta. Lapaset valmistuvat suht nopeasti, ja langanpätkien päättelykin on siedettävän rajoissa. Koska jokaista väriä on rajallinen määrä, kudoin lapasia samassa tahdissa. Epäilykseni mukaisesti vihreä väri loppui kesken. Monista kasveista saa samansävyisiä värejä, joten kummankin lapasen kärkikavennukset on kudottu toisella, mutta hyvin samansävyisellä vihreällä. Värin vaihtumista ei huomaisi, ellei osaisi katsoa tarkasti. Vähän tummat näistä tuli, mutta luonnossa ovat kivemman näköiset kuin ottamissani valokuvissa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Upeat lapaset, todella!