tiistai 21. huhtikuuta 2009

Pitkä veto

Tässä tulos elämäni ensimmäisestä pitkä vedosta. Eikä tällä ole mitään tekemistä Veikkauksen kanssa.



Kehruukirjoista olen lukenut tästä woolen eli long draw tekniikasta, mutta en kuitenkaan ole sitä kovin hyvin pystynyt kirjasta hahmottamaan. Kehruuasioihin keskittyvästä Spindlicity verkkolehdestä löysin videon, jossa oli esitetty tätä pitkä veto tekniikkaa. Siitä innostuin kokeilemaan tekniikkaa itsekin.

Kokeilin pitkä vetoa Tampereelta ostamani karstatun lampaan villan kanssa. Karstaus oli sen verran kuohkeaa, että jotain sain aikaankin, vaikka tuntui että möykkyä tuli ja lanka katkesi usein. Lopuksi kokeilin repiä auki villatopsia ja kokeilin samaa tekniikkaa. Mutta kierre meni villaan, eikä siitä tullut kuin karstamyllyyn uudelleen menevä sekasotku. Eli kuohkeaksi karstattu villa on selvästi helpompaa tässä hommassa.

Tekniikka vaatii vielä runsaasti harjoittelua, ennen kuin olen sen kanssa päässyt yhtä lailla sinuiksi kuin nykyisin käyttämäni worsted draw tekniikan kanssa. Kirjoissa kehutaan, että long draw tekniikka on nopeampi kuin tämä worsted draw, ja myös sitä, että tällä tekniikalla tulee hienomman näköistä lankaa.

Suomenkielisistä termeistä ei minulla ei ole ollut tietoa lainkaan, kun kaikki opukseni ovat englannin kielisiä. Löysin kehruutermistöä eri englanniksi ja ranskaksi täältä.

Eli sanaston perusteella ilmeisesti yleisemmin käyttämäni tekniikan (worsted draw) tuloksena on kampalankaa ja pitkä vedon (woolen draw) tuloksena saa karstalankaa.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Mielenkiintoinen video - pitäisi opetella tuo! Mutta kun on niin tottunut siihen omaan tapaan...

Leena kirjoitti...

En minä noista käsitteistä ymmärrä höläsen pölähdystä, eikä vielä tartekkaan, mutta videoita jäin katsomaan, niin että en ennätä ollenkaan nukkumaan. nyt pitää kyllä riuhtaista itseni pois tästä.
Hyvää yötä!

Taija kirjoitti...

Mahtava video!

Voi kun toi näyttää niiiiiin helpolta, kun joku vaan tekee sen tosta noin. Ja itse saa istua ja itkeä :)

Kiitos linkistä!

pirle kirjoitti...

Mukava nähdä että muutkin pähkäilee kehruutapojen kanssa. Käy vilkaisemassa blogiani, saat ehkä vinkkejä ;)
Kysy kirjastosta Sari Varilon Kehrääjän kirjaa tai Satu Hukkisen Luonnonkuitujen kehrääminen. Ne taitavat valitettavasti olla loppuunmyytyjä. Ja parasta oppia on vaan itse työskennellä ja hakea oma tyyli ja nautiskella - kyllä työ tekijänsä neuvoo!