maanantai 22. kesäkuuta 2009

"Aeolian"

Vihdoinkin sain kuvattua jo toukokuun alkupuolella valmistuneen huivin. Se on kevät Knittyssä julkaistu Aeolian-mukaelma, ja vain kalpea varjo upeasta esikuvastaan.

Olen kutonut huivin itse kehräämästäni langasta. Ja vaikka kuvassa ei siltä näytä, niin tämä on pingoitettu :-) Lanka vain on sen verran pehmeää merino - silkki -sekoitusta, ja sen verran löyhäkierteisesti kehrättyä, että pingoitus ei siinä näytä pysyvän.
Ohjeen mukaisessa huivissa on helmiä, mutta niitä en jaksanut lähteä etsimään ja sen verran monimutkaiseltakin se vaikutti, että päätin jättää helmet väliin. Vaikka langaa oli metrimääräisesti aika paljon, ei se kuitenkaan riittänyt, vaan jouduin huivin kauniin alaosan säveltämään omalla tavallani. Näin huivin yksi kauneimmista kohdista jäi tekemättä. Toisaalta kun tuo lanka ei pysy pingoituksessa, ei se ehkä olisi niin hyvin erottunutkaan.

Tässä vielä lähikuva, josta erottuu tuo langan "eläväisyys", eli löyhää on ja paikoitellen epätasaistakin.

Olen kuitenkin huiviini tyytyväinen, kun se on niin ihanan pehmeä ja sattumalta sopi feresini väreihin. Kooltaan tämä huivi oli ohjeessa mainituista pienimmän mukaan tehty ns. shoulderette.


Huiveja on kyllä vaikea kuvata niin, että niiden kuviot erottuisivat kunnolla.

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kaunis huivi, minulla on vielä yksi mallitoisto ja reunus tekemättä omasta huivistani. Pujotin äsken elämänlangan huiviin, jos lanka ei sitten riitäkään reunukseen niin puran viimeisen mallikerran.

Luulen, että huivia tehdessäni olen löytänyt sisäisen kehrääjäni huivin myötä, pidän huivien neulomisesta. En osaa tehdä ihan ohutta lankaa, mutta arkisempiin huiveihin sopivaa saan jo aikaiseksi.

Kaisa kirjoitti...

Voi kuinka kaunis huivi! Ja vielä alusta loppuun itse tehty.

Olen törmännyt itsekin (kaupan) lankoihin, joista tehdyssä huivissa pingotus ei pysy. Pitäisikö ne tärkätä tai jotain... ;)

pirle kirjoitti...

Kaunissävyinen ja arvokas huivi, taitaa sopia feresin seuraksi viileisiin iltoihin.

Pirena kirjoitti...

Nätti huivi ja arvokas kun olet sen langatkin itse kehrännyt, kaunis myös kun sopii feresisi väreihin.