perjantai 8. elokuuta 2008

Krappivärjäilyä

Olin viikonloppuna Värjärikillan jäkälävärjäyskurssilla. Annoin lankojen kuivua kunnolla, jotta väri ei huuhdellessa irtoaisi, ja vasta eilen huuhtelin langat. Langat eivät ole vielä kuivia, joten laitan kurssista raporttia myöhemmin.

Tässä on sen sijaan krappivärjäilyn tulokset. Vasmmanpuolimmainen alunalla esipuretettu 100g Virtain Villan vyyhti oli ensin yksin vuorokauden kylmävärjäyksessä. Sen jälkeen laitoin samaan liemeen seuraavan 100g. Näiden vyyhtien annoin olla yhteensä 5 päivää liemessä, jonka jälkeen otin ne pois.

Lisäsin seuraavat kaksi 50 g vyyhtiä liemeen ja nostin lämpötilan 70 asteeseen. Tuloksena selkeästi vaaleammat vyyhdit. Lopuksi laitoin vielä yhden 50 g, liemeen, ja siitä tuli jo selkeän vaaleanpunainen.

Värjäyksen aluksi nostin pH:ta soodalla, mutta ihan sopivaa pH:ta en tainnut saada, sillä langoista tuli selkeästi oranssinpunaiset, ei tiilenpunaiset kuten olin odottanut.

Huuhdellessa väriä tuntui lähtevän pitkään. Mutta ihan mukavat sävyt kasvivärjättyjen lankojeni joukkoon. Kohta pitäisi taas ryhtyä niistä kutomaan, sen verran lankoja alkaa olla värjättynä.


2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Hyvin samanvärisiä krappilankoja, mitä minäkin olen saanut. Korkea pH on itse asiassa minulla vielä kokeilematta..
Jäkäläkuvia odotellessa:))

Anonyymi kirjoitti...

Kivat värit. Krappia en olekaan soodalla kokeilut, mutta punapuuta kylläkin ja siitä tuli aika sinililaan menevää lankaa.