torstai 26. marraskuuta 2009

Ruskan sävyjä

Huivi, jonka aloitin jo kesällä on vihdoin valmistunut. Olihan tämä kudottu jo ajat sitten valmiiksi ja langanpäätkin päätelty, mutta pingottaminen puuttui. Olin innoissani kutonut vähän liian monta riviä, ja huivista tuli aivan valtavan leveä.

Koska malli on leveä ja lyhyt, niin tuota leveyttä ei huomannut ajoissa, kun yritin vain mitata, että huivin korkeus olisi riittävä.

Viikonloppuna ilmaantui aurinko sen verran näkyviin, että pystyi ottamaan muutaman kuvan.

Huivi on malliltaan Ravelryssä oleva Panda Silk DK Fan Shawl . Ohjeesta poiketen olen tehnyt tämän kasvivärjätyistä Virtain Villan langasta. Tässä kuvassa olen yrittänyt jotenkin kietoutua huiviin, joka tosiaan minulle lyhyelle ja pienelle ihmiselle on valtava. Huivi on menossa lahjaksi huomattavasti isokokoisemmalle henkilölle, joten ei tämä huivin koko haittaa kuin valokuvattaessa.
Tässä luettelo siitä, millä värjättyjä lankoja olen huivissa käyttänyt. Puretteena aluna ja viinikivi, jollei muuta mainita
1. Kalliokarve: ei puretetta
2. Sekalaisia kasveja
3. Tiikerinkaunosilmä
4. Sipulin kuoret
5. Tiikerinkaunosilmä
6. Koivunlehdet tummanharmaalle villalle
7. Vuohenputki, sekä päissä vuohenputki puretettu 2% raudalla
8. Lupiini, koko kasvi
9. Nokkonen vaaleanharmaalle langalle, jonka laitoin lopuksi pietaryrttipataan. (Tämä on tuo suora reunakappale, joka näkyy keskimmäisessä kuvassa)


Malli oli sinänsä mukava tehdä, kun siinä kudottiin aina yksi palanen kerrallaan. Huivi eteni ihan huomaamatta. Tavoitteeni oli saada värit osumaan symmetrisesti huiviin. Jonkun verran piti arvioida sitä, että moneenko palaseen mikäkin väri riittää, jotta tämä symmetria säilyisi. Siinä onnistuin lopulta hyvin, ja värit ovat "järjestyksessä". Sikin sokin olevat väritkin olisivat saattaneet olla ihan hauskat.

8 kommenttia:

Kangaskasa kirjoitti...

Upea huivi!

Leena kirjoitti...

Kaunis, kaunis, kauniimpia värit eivät enää voisi olla! Kuinka paksua tuo lanka on, tai toisin kysyen onko se kaksi vai kolme säikeistä?

Pia kirjoitti...

Kiitos Kangaskasa ja Leena.

Tuo käyttämäni Virtain Villa on kaksisäikeistä.

Päivi kirjoitti...

Hauskan näköinen, upea huivi ja kauniit värit. Kauempaa katsoen näyttää ihan virkatulta.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hieno huivi. Kyllä kasvivärjäyksellä saa niin kauniita värejä!

Mammutti kirjoitti...

Upea huivi! Väritys aivan mahtava!

AnniP kirjoitti...

Ihana huivi, malli on kaunis ja värien sommittelu todella onnistunut!

Eija kirjoitti...

On se vain niin kaunis !!