perjantai 1. helmikuuta 2008

Holvit-huivi vihdoinkin valmis

Villapallon Holvit-huivi on vihdoinkin valmistunut. Aloitin sen joulun jälkeen, ja alussa huivi etenikin vauhdikkaasti. Kuviossa on aika monta kerrosta, jotka voi kutoa oikeaa tai nurjaa, ilman sen kummempaa miettimistä.

Sitten loppui lanka. Olin saanut langan viime syksyn SNY:ltäni Hansulta, joka onnekseni auttoi langan hankinnassa. Sain tismalleen samaa värierää, mitä alkuperäinen lanka oli ollut (tai ainakaan mitään eroa ei huomaa).

Huivien kuvaaminen on vaikeaa. Mikään kuvakulma ei oikein tuo kunnolla esille huivin mallia.

Malli oli varsin hyvä, sillä ohjeessa oli kerrottu, että kuinka monen kuviokerroksen jälkeen voi aloittaa reunaosuuden. Näin pystyi itse päättämään, minkäkokoisen huivin haluaa tehdä.

Vuosi sitten tähän aikaan olin muistaakseni kutonut yhden kolmiomallisen huivin, senkin jo yli 20 vuotta sitten. Nyt yhden vuoden aikana olen virkannut yhden huivin, kutonut 6 huivia, ja Shetland triangle on työn alla. Huiveista 4 on mennyt lahjaksi, joten mitään järkyttävää huivivarastoa itselläni ei ole.

Yllättävän koukuttavaa tämä huivien kutominen.

Tässä vielä kuva reunuksesta. Jos kaipaat mallia, jota voi kutoa televisiota katsoessa, tämä on sellainen, ja lopputuloksena varsin mukavannäköinen huivi.

I started this scarf already last year. I had good speed, but then I run out of the yarn. Luckily my secret pal from last season helped me and I got the same yarn to continue the work. The pattern was easy and I could even swatch the TV while knitting. The pattern is free, but unfortunately only in finnish.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana huivi!

satumh kirjoitti...

tosi kaunis! juu, huiveihin tuntuu kyl jotenkin jäävän koukkuun, myönnetään.. :)

Hanski84 kirjoitti...

Tlipas tosi hieno! Kiva kus pystyin auttamaan!