sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tammikuussa touhuttua

Tammikuun aikana oli monenlaisia neuleisiin liittyviä tapahtumia, joissa tuli käytyä.

Kävin Turussa katsomassa Sukupolvien silmukat kirjan neuleista tehtyä näyttelyä. Se avattiin 19.1. Taito-keskus Juseliuksessa ja on auki 13.2. asti. Kannattaa käydä katsomassa, jos satutte liikkumaan Turussa päin. Neuleet oli asetettu mukavasti esille.






Näiden kuvien jälkeen kamerasta loppui akku, joten osa neuleista jäi kuvaamatta.

Toinen puolisko lapasista ja sukista on näytteillä  Itä-Suomessa. Näyttely avauuu seuraavaksi Luumäellä 9.2. pääkirjastossa. Tähän mennessä näyttely on kiertänyt jo Kuopiossa, Varkaudessa ja Savonlinnassa.

Viime torstaina osallistuin Kansallismuseossa pidettyyn neulontakahvilaan. Tilaisuudessa Anna Rauhala kertoi suomalaisten perinneneuleiden kuvioinnista arki- ja juhlaneuleissa. Nämä neulontakahvilat jatkuvat kevään ajan kerran kuukaudessa.

Väkeä oli tupa täynnä ja tunnelma oli tiivis. Kansallismuseon Facebook sivun mukaan osallistujia oli n. 130 kappaletta, joten suosio löi ällikällä tapahtuman järjestäjät. Onneksi sopu antoi sijaa vaikka lämmintä olikin. Alimmassa kuvassa on joitain esimerkkineuleita, joita tilaisuudessa oli esillä.




Neuleitakin olen tehnyt, mutta en ole saanut niitä kuvattua. Aina tuntuu, että viikonloppuisin on niin harmaata, ettei neuleita viitsi kuvata. Tai jos on kaunis ilma, niin sitten ne unohtuu.

8 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Pidän kovasti tuosta asetelusta, missä Sorreiden sormikkaiden rinnalle on asetettu niistä kuviomallinsa saaneet lasten sukat. Aikalailla virolaisten näköisiä jotkut sohvalla ollevat neuleet. Minulla on nyt ylimääräiset myssyt täällä kotona, mutta malli puuttuu, jonka päässä ne kuvaisin.

Unknown kirjoitti...

Olisiko mahdollista saada tämä ohje? Mieheni suku on kotoisin Kurkijoelta ja nyt olisi oiva tilaisuus lahjoa koko suku nimikkolapasilla

Pia kirjoitti...

Liza, mistäköhän ohjeesta mahtaa olla kysymys? Sukupolvien silmukat kirjassa on useita ohjeita Kurkijoelta, mm. virkattuja lapasia, sukat ja sormikkaat.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Mistä saisin ohjeet Alina-mummun aarre lapasiin?

Pia kirjoitti...

Hei Anonyymi!

Alina-mummon aarre -lapasen ohje löytyy Sukupolvien silmukat -kirjasta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Sain ihanan kirjasi hankittua. Alina-mummon lapasista on kaksi rannekkeen kuviota. Mallikuvio viimeisellä sivulla rannekkeessa ylin kuvio on erilainen. Tekstissä ei sitä mainita.
Puretaan.....

Pink Double kirjoitti...

Hei, olisiko mahdollista saada ohjetta neulottuihin Kurkijoen lapasiin. Villavaara-blogin Mervi on neulonut sellaiset ja ohjetta ei ole Sukupolvien silmukat kirjassa. Kiitos tuhannesti jo etukäteen.

Eija kirjoitti...

Hei Pia!

Ottaisitko minuun yhteyttä s posti on kudontaputiikki@gmail.com