sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Messuja ja perinnekäsitöitä

Osallistuin tänään Helsingin kirjamessuille. Olin aamupäivällä, jolloin väkeä ei ollut tungokseksi asti. Pois lähtiessä tuntui, että väkimäärä oli selvästi lisääntynyt.

Ensimmäisenä suunnistin Maahengen standille, jossa Sukupolvien silmukat -kirja oli esillä.

Pitihän sitä vähän poseerata myös kirjan kera.
 Tässä yleiskuvaa messuilta.

Luin Maahengen 2015-vuoden katalogista, että heiltä on ilmestymässä Luonnon väriaineet -niminen kirja, jossa on vahva tekijäkaarti. Tohtorisnaiset Riikka Räisänen, Kirsi Niinimäki ja Anja Primetta tekevät kirjan Suomen luonnossa kasvaviin väriainelähteisiin. Mukana on myös värjäyksen teoriaa ja värjäystapahtumaa tarkastellaan myös fysiikan ja kemian näkökulmista. Tätä kirjaa jään innolla odottamaan.

Viime perjantaina pidettiin Porissa Hiitolan pitäjäseuran perinnekäsityöilta, jossa opeteltiin ketjusilmukkavirkkausta. Tupa oli täynnä ja karjalaiseen tapaan puheensorina oli melkoinen. Yhteensä meitä taisi olla mukana 27 innokasta käsityöharrastajaa.



Tänä viikonloppuna olisi ollut myös Turussa Osaava nainen messut, jossa Käspaikkakerholaisilla oli Sukupolvien silmukat -kirjan lapasia ja sukkia esillä. Tämä tilaisuus piti jättää harmillisesti väliin, kun ei millään ehtinyt yhden viikonlopun aikana revetä kolmeen paikkaan.

3 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Minäkin odotan kovasti tuolta uudelta kirjalta, varsinkin sitä taustatietoa, kemiaa yms, jotain muuta kuin reseptejä.

Leena kirjoitti...

Yhdyn Riihivillan Leenaan ja odotan värjäyskirjaa. Kemian puoli siinä minuakin eniten kiinnostaa. Niin ne mielenkiinnon kohteet muuttuu. Aikoinaan koulussa kemia oli pakkopullaa, en lainkaan ymmärtänyt missä moista tietoa tarvitaisiin, nyt tuntuu siltä että ilmestys jo pian, ettei tartte kauaa odottaa.

Riikka Räisänen kirjoitti...

Luonnonväriaineet-kirja on nyt painossa ja se on luvattu ulos 18.12. :) Ehtisiköhän pukin konttiin?
Pian & co. Sukupolvien silmukat on upea kirja! Odotan lomaa ja aikaa toteuttaa malleja luonnoväriaineilla värjätyillä langoilla. Toivotaan, että kaikkien odotukset palkitaan. :) t. Riikka