tiistai 20. toukokuuta 2014

Sukupolvien silmukat

Olimme vaihtaneet Leenan kanssa viestejä karjalaisista neuleista. Olinhan tehnyt Suomet museot onlinen kuvan pohjalta äitisi synnyinpaikkakunnalta museoon tallennetut sukat. Leena touhusi puolestaan Sortavalasta lähtöisin olevan kintaan kanssa.

14.11.2012 sain Leenalta sähköpostia, jossa alussa oli teksti, että älä tyrmää tätä heti vaan mieti asiaa. Leena ehdotti viestissään neulekirjan tekemistä menetetyn Karjalan neuleista. Sähköpostin luettuani homma oli omalta osaltani selvä, eli täysillä vain eteenpäin.

Mukaamme saimme Eijan, Sarin ja Annen.

Tässä muutama kuva matkan varrelta:
 Neulepinnan kokeiluja
 Neulemallin testausta


 Neuleiden pakkausta ennen valokuvaajalle lähtöä.
Rinkallinen ja kassillinen neuleita lähdössä valokuvaajalle

Puolitoista vuotta on kulunut ja olemme loppusuoralla. Tuhansien sähköpostiviestien, kymmenien videopuheluiden, usean museovierailun, parin tapaamisen ja tuntien työn jälkeen olemme tekemässä viimeisiä korjauksia taittajan versioon. Kuukauden kuluessa kirja Sukupolvien silmukat on valmis, ja vanhat museoiden, arkistojen ja yksityishenkilöiden neuleet ja virkkaukset 1700-luvulta 1940-luvulle saavat uuden elämän.



4 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirja tulossa, onnittelut teille:)

Päivikki kirjoitti...

JEEEEEEEE!

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Huikeaa! Onnea!

Sinikka kirjoitti...

Eilen posti toi oman kappaleeni kirjasta. Olen iloisesti yllättynyt. Kiitos koko tekijäporukalle upeasta kirjasta.