maanantai 14. marraskuuta 2011

Neuleitakin on tehty

Blogi on päivittynyt hyvinkin hiljalleen, joten jonkun verran neuleitakin on ehtinyt valmistua. Pääosin olen neulonut syys- lokakuussa olleen sukkasadon aikana sukkia, jonne raportoin nämäkin kerralla.

Tässä ensin setti kasvivärjätyillä langoilla neulottuja lasten sukkia ja säärystimiä. Ikähaitari on 3- 9v.  Kaikki sukat on ihan perussukkia Janne-langasta 3,5mm puikoilla. Nämä valmistuivatkin niiden 2.25mm Haapalahti-sukkien jälkeen pikavauhtia.

Nämä säärystimet sai 7v veljentyttöni osana syntymäpäivälahjaansa.

Neuloin myös Knittyssä olleet Bosnialaiset sukat. Näitä oli mukava neuloa. Sukat neulottiin kärjestä lähtien ja kantapäät neulottiin viimeisenä. Ennen kantapäitä kaikki näytti vielä ihan hyvältä, mutta jostain syystä kantapään jälkeen näistä tuli ihan mörvelöt. Omaan jalkaani ne olivat aivan liian suuret, enkä oikein keksinyt kunnollista tapaa pingottaa näin epämääräistä sukkaa. Onneksi se kuitenkin saajalleen oli sopiva, vaikkakin jalkaan ujuttamien vaatii vähän tekniikkaa, kun kirjoneuleinen sukan varsi ei juurikaan jousta.
Siinäpä katsaus sukkasadon aikana neulotuista sukista.

2 kommenttia:

pirle kirjoitti...

Lempeitä, luonnollisia sävyjä, oikeasti aitoja neuleita :)
Eksotiikkaa kerrakseen noissa kirjoneulesukissa!

Päivikki kirjoitti...

Mie kattelin noita sukkia Knittystä joskus aiemmin, muuta tuo kantapää epäilytti. Voiko tuommoinen istua kunnolla?!?
Muuten kauniit kuvioinnit sukissa!

Miulla ei taida olla tarpeeksi aikaa ohjeen kirjoittamiseen...