sunnuntai 15. elokuuta 2010

Tämän kesän värjäyksiä

Tänä kesänä on tullut värjäiltyä paljon vähemmän kuin muutamana viime kesänä. Tuntuu, että aika on mennyt kaikkeen muuhun. Joitain värjäilyjä on kesän mittaan kuitenkin tullut tehtyä.

Seuraavassa kuvassa on Janne langalle tehtyjä värjäilyjä.

Vasemmanpuoleinen on värjätty tiikerinkaunosilmän varsilla, jotka muhivat talven yli kattilassa. Eli syksyllä en ehtinyt/muistanut värjätä, ja kattilakin jäi tyhjentämättä. Ihan mukavaa vaaleanruskeaa, tosin alussa haju oli aika kaamea.

Lupiininvarsista tuli tänä kesänä keltaista, joinakin vuosina olen saanut vaaleanvihreää.

Lisäsin lupiiniliemeen kokenellia, ja ajattelin saavani oranssia. Taisin laittaa liikaa, ja tuloksena oli aika voimakas aniliini. Ihan hyvä väri sinänsä.

Ja viimeisenä on sitten edellisen liemen jälkivärinä saatu vaaleanpunainen.

Kokeilin tänä vuonna ekaa kertaa punapuuta, ja siitä tulee nimensä mukaisesti ihan kaunis punainen. Jälkiväristä en muistanut ottaa kuvaa.


Kasvivärjäyksen lisäksi olen kokeillut myös villan värjäystä villaväreillä. Tässä kuvassa on suomenlampaan villaa värjätty emo-tuotteen punaisella. Karstasin villan värjäyksen jälkeen uudelleen, ja vähäinen huopuneisuus hävisi.

Tässä blue-face-lacester villaa värjättynä Ashfordin villaväreillä. Eli sekottelin punaista ja sinistä keskenään. Tuloksena on violettiin vivahtavia värejä. Muokkasin kuvan sävyjä, mutta ihan samanlaisia en onnistunut saamaan miltä villat näyttävät luonnossa. Täytyy jatkaa näitä kokeiluja, ainakin villoista tulee houkuttelevan värisiä.

10 kommenttia:

Kiki,purkaja kirjoitti...

Kauniita värejä, tuon ylimmän kuvan langat käyvät niin ihanasti yhteen.

Nurinpäin kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Nurinpäin kirjoitti...

kauniita! oon pohtinut värien ostoa ja en oikein tiedä, kumpaa kannattaisi. emoa vaiko ashfordia? kumpaas suosittelet?

Eija kirjoitti...

Hienot värit langoissasi. Enpä ole itsekään yhtään värjäillyt nyt lankoja, kiva katsella tekemisiäsi.
Tiikerinkaunosilmät ovat viellä kukassaan penkissä:) Mites suosittelet niillä, voisko kukkia esim. kuivata?
Emon värillä olen kans tuota villaa värjännyt.

Kata kirjoitti...

Oi-oi! :)

Leena kirjoitti...

Punapuu on minusta kauneinta. En ole oikein kokenillin ystävä, tosin ostin sitä värjäripäiviltä. Saa nähdä tuleeko käytettyä. Villasi ovat kauniita. Niiden värjäykseen en aio vielä puuttua, täytyy ensin oppia kunnolla kehräämään.

KESÄN LAPSI kirjoitti...

Tosi kauniita sävyjä! Pitää lisätä muistilistalle tuo kokenilli ;O)

Leena kirjoitti...

Viikkopa piti odottaa, mutta odotus palkittiin! Värttinällä kehräävä tyttö ja niin kauniissa asussa, että tulee mieleen satu prinsessasta, joka taisi nukkua sata vuotta...

Pirena kirjoitti...

Meneepä aika ihaillessa muiden kauniita värjäilyjä. Olisi tuolla pussissa äidin aikaisia osuuskaupan värejä, mutta kun ei saa edes katsottua mitä siellä on.

TuuliS kirjoitti...

Kiitos kommentistasi! Ai että on kauniita värejä, mulla on myös ajatuksena ehkä järjätä villalankoja tänä syksynä, viime kerrasta on jo pari-kolme vuotta!