lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kesäretki Karjalaan

Olin kesäkuun puolivälissä Hiitolan pitäjäseuran kesämatkalla Karjalassa äidin, tätien, serkkujen ja muiden tuttujen kanssa. Ensimmäisen yön olimme Viipurissa. Sää oli hyvä, joten osa meistä lähti käymään Viipurin linnassa.

Vaikka rakennustelineet ovat olleet linnan tornin ympärillä jo pitkään, pääsi torniin käymään. Sieltä oli hyvä näkymä yli kaupunkin. Viime aikoina Viipuria on kunnostettu mukavasti, ja vanhat korjatut rakennukset ovat mukavan näköisiä.

Seuraavana päivänä vierailimme Konevitsan Luostarissa. Meillä oli hyvä opas, joka puhui hyvin suomea ja tiesi Konevitsan historiaa. Oikein mielenkiintoinen paikka. Yläkirkon maalaukset olivat varsin huonossa kunnossa, vaikka niitä oli yritetty kunnostaa. Alakirkko oli sen sijaan oikein kauniissa kunnossa. Kierrokseemme kuului myös munkkien hieno lauluesitys yläkirkossa.

Kävelimme saaren toiseen päähän, jossa oli pieni skiitta. Varsinaista eristyneisyyttä Konevitsan luostarissa ei ole. Munkkeja on nykyisin 20, jossain vaiheessa niitä on ollut 200.


Ennen sotia Konevitsassa on ollut armeijan tukikohta. Alapuolella oleva kuva on vanha kasarmirakennus. Oli hieno käydä saarella, jossa isoisänikin on aikanaan käynyt armeijan.

Loppuajan vietimme Hiitolassa ja kävimme äitini ja muutamien muiden vanhoilla kotipaikoilla. Tihkusää ei menoa haitannut, vaan tunnelma oli mukava, kuten aina.

Matkan aikana oli hyvää aikaa kutoa. Minulla oli 150 g lankaa mukana ja Kaisan suunnitteleman Basilika-huivin ohje. Matka-aika ei ihan riittänyt huivin valmistumiseen, vaan reunusta jäi kutomatta noin 10 cm. pätkä.

Huivi oli mukava matkakudottava, vaikka en kunnolla oppinutkaan reunuksen pitsikaaviota, vaan jouduin pitämään sitä koko ajan edessäni. Valtaosa kutomistani huiveista menee lahjaksi, mutta tämän taidan pitää itse.


Muitakin huiveja on valmistunut, mutta niistä sitten vähän myöhemmin

3 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Kaunis huivi, katselin sitä ihaillen jo Ravelryssä.
Hiitola! Sehän on miun lapsuuden maisemien (Parikkalan ja Simpeleen) lähellä. Simpeleeltä Hiitolanjoki vie Simpeleenjärven vedet Laatokkaan.

Outi kirjoitti...

Kaunis huivi, kuten edellisen postauksen huivitkin.

Kaisa kirjoitti...

No mutta onpas noloa - ehdin jo ajatella, että valtavan nätti huivi ja jotenkin sopii tuohon karjalaiseen aiheeseen - en tajunnut ollenkaan, että se on Basilika! :D Ilmeisesti on ollut tässä vähän liikaa kaikkea muuta mielessä, kun omat suunnittelutkin unohtuvat.