tiistai 15. syyskuuta 2009

Alkusyksyn värjäyksiä

Värjäyspadat on vielä näin alkusyksystäkin porisseet muutamana päivänä. Tarhapiiskua piti perata kukkapenkistä pois ja päätin värjätä erikseen varsilla ja kukinnoilla. Alla olevassa kuvassa nuo vasemmanpuolimmaiset ovat pelkällä kukinnolla ja keskimmäiset ovat sitten varsilla. Leenan blogista sain vihjeen, että keltainen väri samenee, jos kiehuttaa liikaa. Tästä viisastuneena pidin lämpötilan n. 90 asteessa, enkä päästänyt kukintoja kiehumaan. Tuloksena oli kaunis keltainen, joka on paljon kauniimpi luonnossa. Myöskään varsista tullutta väriä ei kamera osannut toistaa. Tuloksena oli oliivinvihreä lanka, vaikka kuvassa se näyttääkin enemmän beessiltä.

Oikeanpuolimmaiset langat on värjätty piparmintulla. Ravelryn kasvivärjäyspalstalla oli saatu kaunista tummanruskeaa alunalla purettaen, mutta oma lankani imaisi vain haalean beessin sävyn. Ehkä piparminttua olisi pitänyt olla enemmän, tai sitten värjäystulos olisi parempi aikaisemmin kesällä. Saa nähdä, meneekö lanka uudelleen pataan.


Tiikerinkaunosilmätkin alkoivat vihdoin kukkia. Kokeilin muutamaa eri värjäystapaa. Kaadoin ensin kuumaa vettä kukintojen päälle ja annoin hautua yön yli. Siivilöin kukinnot ja laitoin vähän kidesoodaa. Lisäsin esipuretetut langat ja annoin olla vuorokauden. Sitten kuumensin lämpötilan n. 70 asteeseen ja annoin lankojen jäähtyä. Tuloksena olivat nuo vasemmapuolimmaiset langat.

Seuraavaksi laitoin kukinnot takaisin kattilaan ja kuumensin lämpötilan 70 asteeseen. Annoin jäähtyä yön yli. Laitoin vyyhdin lankaa ja kuumensin 70 asteeseen. Tuloksena oli vyyhti, joka on toinen oikealta. Yllättäen tämä "jälkivärjätty" vyyhti sai lähes punaisen värin.

Lopuksi laitoin kukinnot vielä pussiin ja pussin sekä langan kattilaan ja nostin lämpötilan taas 70 asteeseen ja annoin jäähtyä yön yli. Vieläkin irtosi väriä tuon oikeanpuolimmaisen vyyhdin verran. Lämpötilan olen aina nostanut tuohon 70 asteeseen. En tiedä onko se turhaa, mutta ainakin krapin kohdalla punaiset sävyt muuttuvat ruskeammiksi, jos lämpötila on liian korkea. Olen noudattanut tuota samaista lämpötilaa tiikerinkaunosilmien kanssa, vaikka minulla ei ole mitään tietoa, onko tuo väriä antava aine edes sama.
Tiikerinkaunosilmiä on lämpöisten kelien jatkuttua tullut valtavasti lisää. Tälläkin hetkellä minulla on kylmävärjäyksessä lankaa. Lisäksi ajattelin kokeilla, että mitä sävyä saa tiikerinkaunosilmän varsista.

8 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Tuo tiikerinkaunosilmä, niinköhän tuon kukan nimi on, onkin mielenkiintoinen! Sitä laitan ensikesänä kasvamaan. Sama juttuhan se on punaisen värin kanssa myös veriseitikillä. Ei siinäkään passaa nostaa lämpöä yli 70 asteen, jos ei halua ruskean punaista. Kuulin tänään niin käyneen kudontakaverilleni ja neuvoin hänelle tuon 70 asteen rajan. Minä kuivattelen samettikukkia. Sato on valtava, kun aina mökiltä lähtiessä leikkaan kukat hehkeimmillään kuivamaan, niin palattuani samettiruusut aina työntävät uutta kukkaa kaksinkertaisesti.

Esikko kirjoitti...

Hienoja värjäyksiä olet taas saanut aikaan. Minä kävin tänään poimimassa veriseitikkejä pakastimeen. Erottelin lakit ja jalat - jostain olen lukenut, että pelkillä lakeilla saa punaisempaa, jalkojen kera oranssimpaa. Pitäneekö paikkansa. Hyvä neuvo on tuo 70 asteen raja, kunpa vain muistaisi sen ensi kesänä värjäillessä.

pirle kirjoitti...

Vau, kasvivärjäyksn yllätyksellisyyttä! Hienostuneita sävyjä.

Anne kirjoitti...

Upeita noi tiikerinkaunosilmällä saadut oranssit ja se tumma oranssinpunainen!

Pirena kirjoitti...

Kauniita lankoja olet saanut aikaiseksi ja sukat on nättejä.

risulintu kirjoitti...

Voi mitä upeita oranssinpunaisia sävyjä. Meilläkin olisi (liikaa) tuota piiskua.

Mukavia sienireissuja :)

Salomea kirjoitti...

Upea punainen oranssi. Taitaapa meilläkin alkaa tiikerikaunonsilmän kasvatus.
Vinkkiä mistä aloitan värjäyksen kokeilut. Hyvät sivut tms.

KESÄN LAPSI kirjoitti...

Ihania värjäyksiä! Minä ajattelin kokeilla kasvatusta ja värjäystä tänä kesänä Morsingolla. Kiitos myös värjäreiden linkistä. Kuvat ja kirjoituksesi killan värjäripäivistä oli niin inspiroiva, että liityin mukaan. ;O)