torstai 13. marraskuuta 2008

Joulunpunaisia mekkoja

Edellisen postauksen kommentissa kysyttiin, että osaanko käyttää kinnasneulaa. Ostin messuilta neulan, mutta en osaa sitä vielä käyttää. Tarkoitus on jossain vaiheessa kyllä opetella.

Viime viikonloppuna oli kiirettä, kun kahdella kummitytölläni oli 1-vuotis syntymäpäivät. Kudoin tytöille lahjaksi joulunpunaiset mekot Sandnesin Lanett langasta.


Mekko numero 1:n ohje löytyy täältä. Mekossa ei ole yhtään ommeltavaa saumaa, vaan mekko on päättelyn jälkeen vain nappeja ja napinläpiä vailla. Siinä suhteessa tosi kiva malli. Lisäksi mekko kudotaan ylhäältä alaspäin, joten itse asiassa mielenkiintoisin osa kudotaan ensin. Sen jälkeen on edessä vähän tylsempi mekon helmaosuus.
Yksityiskohtia sisältävissä kuvissa tuo langan värisävy toistuu oikein. Jostain syystä koko mekkoa kuvatessa ei väri toistunut ollenkaan oikein.

Nappilaatikosta löytyi pari koristeellista helmiäisnappeja, jotka laitoin mekkoon. Muistaakseni joskus 80-luvulla olen ommellut paidan, josta pari nappia on jäänyt yli. Nyt löytyi niillekin käyttöä.

Mekko numero 2:n ohje on norjalaistyylinen mekko Moda 6/2007 numerosta. Tässä mekossa riitti helmassa kutomista, mutta siitäkin selvittiin ajoissa. Ja tätä kuvaa ottaessa ei tietysti kiinnittänyt ollenkaan huomiota, että reuna oli kääntynyt. Onneksi se ei normaalisti käänny noin. Kukkien kirjonnassa riitti puuhaa, mutta olen tyytyväinen mekkoihin. Ja tyytyväisiltä tuntuivat myös 1-vuotiaiden äidit.

5 kommenttia:

AnniP kirjoitti...

Nätit mekot, ensimmäisen malli varsinkin on kiinnostava. Kiitos linkistä! Edellisen postauksen väritkin ovat tosi onnistuneita. Poveria kaamokseen :)

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin kiitän linkistä, siellä löytyi myös muita kivoja ohjeita.
Hienot mekot teit kummitytöillesi. pitäisköhän mummonkin ryhtyä tuohon puuhaan...

Inkeri kirjoitti...

Kauniit mekot. Mainio malli tuo ylimmäinen.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Nättejä mekkoja!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania mekkoja! Mullakin on ollut tuo ylempi mekko suunnitelmissa. Pitäisi vain tarttua toimeen.